Aihearkisto: kasvisruoka

Vihdoinkin: Burgundinpata punajuurista

Väri on täyteläinen, mutta niin on makukin. Tätä haudutellaan meidän keittiössämme vielä monta kertaa!

Väri on täyteläinen, mutta niin on makukin. Tätä haudutellaan meidän keittiössämme vielä monta kertaa!

Sain joululahjaksi Green kitchen stories -blogistien kasvisruokakeittokirjan, ja tämä kiinnostava ohje on ollut kokeiltavien listalla siitä asti. Vasta nyt saimme sen testattua, ja voin kertoa, että aivan varmasti se kokataan toisen ja kolmannenkin kerran. Lopputulos ylitti odotukset, sillä pata on erittäin täyteläinen ja belugalinssien kanssa suorastaan match made in heaven – kasvissyöjän pyhäruokaa, jonka uskoisi kelpaavan lihansyöjällekin.

  • oliiviöljyä
  • 1 iso sipuli silputtuna
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 8 pientä punajuurta neljään osaan lohkottuna
  • 6 porkkanaa paksuina paloina
  • 3 laakerinlehteä
  • 2 timjamin oksaa
  • suolaa ja mustapippuria
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 2,5 dl punaviiniä
  • 3–4 dl kasvislientä
  • 400 g belugalinssejä
  • 3 isoa portobello- tai herkkusientä viipaleina
  • noin 10 pientä herkkusientä
  • noin 10 hillosipulia
  • 2 tl arrowjuurta liuotettuna 2 ruokalusikalliseen vettä
  • timjaminoksia koristeluun

Kuumenna oliiviöljy paksupohjaisessa kattilassa tai padassa. Kuullota sipuli ja valkosipuli keskilämmöllä pehmeäksi.

Lisää pataan punajuuret, porkkanat, laakerinlehdet, timjami sekä suola ja pippuri. Kypsennä viitisen minuuttia välillä sekoittaen.

Sekoita joukkoon tomaattipyree, punaviini ja kasvisliemi. Hauduta miedolla lämmöllä ainakin 30–40 minuuttia.

Huuhtele linssit kylmässä, juoksevassa vedessä. Keitä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta suolalla ja siirrä odottamaan.

Kuumenna nyt pari ruokalusikallista oliiviöljyä paistinpannulla ja paista sienet kullanruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Maista pataa ja lisää viiniä, kasvislientä tai yrttejä, jos haluat.

Tarkista tässä vaiheessa myös, että punajuuret ovat kypsiä! Meillä ainakin oli padassa harvinaisen hitaasti kypsyviä talvijuureksia, joita piti hauduttaa pehmeiksi toista tuntia, eli paljon pidempään kuin alkuperäisessä reseptissä neuvotaan.

Lisää arrowjuuri pataan ja sekoittele, kunnes pata sakenee. (Voit muuten suurustaa padan myös vehnäjauhoilla, jos haluat.)

Kaada pataan paistetut sienet ja hillosipulit. Hauduta vielä 10 minuuttia.

Tarjoile pata keitettyjen linssien kanssa. Ripottele annoksen koristeeksi vielä timjamin lehtiä.

Kasvissyöjän burgundinpata syntyy edullisista raaka-aineista.

Kasvissyöjän burgundinpata syntyy edullisista raaka-aineista.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): kasvisruoka, pataruoka

Pommes Anna & sipulitäyte

Voita ja perunoita – varmasti hyvää.

Voita ja perunoita – varmasti hyvää. Perunoiden asettelussa koristeelliseksi spiraaliksi on vielä toivomisen varaa…

Tuorein Jamie Magazine esittelee mehevän, modernin tulkinnan ranskalaisesta perunakakkuklassikosta. Pommes Annan yksinkertaisin versio paistetaan voilla, suolalla ja mustapippurilla maustetuista perunoista, mutta Jamie Oliverin henkilökunta keksi lisätä kakun täytteeksi haudutettua ja piparjuurella maustettua punasipulia. Mikä mehevän makea ydin perunapaistokselle!

Jamien reseptissä sipulien seuraksi lisätään myös hiukan juustoraastetta. Toisella kerralla näitä Annan perunoita paistaessani unohdin lisätä jo raastamani juuston, eikä ruoka kärsinyt tippaakaan. Taisin pitää jopa enemmän juustottomasta versiosta.

Kukin voi latoa ohuita perunansiivuja vuokaan juuri niin koristeellisiksi kerroksiksi kuin haluaa, mutta tärkeintä on löytää kiinteitä perunoita, joiden maku on ensiluokkainen. Me totesimme, että siikli on tässäkin tapauksessa harvinaisen luotettava valinta.

  • oliiviöljyä
  • 3 punasipulia viipaloituna
  • 3 rkl raastettua piparjuurta
  • 100 g suolatonta voita
  • noin 1 kg kiinteitä perunoita ohuina viipaleina
  • 3 rkl raastettua gruyere- tai cheddar-juustoa

Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi.

Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla ja hauduta punasipulit pehmeiksi lempeällä lämmöllä. Siihen menee 10–15 minuuttia. Sekoita sipuleihin raastettu piparjuuri.

Kirkasta voi. Sulata se miedolla lämmöllä paksupohjaisessa kasarissa ja kuori vaahto pinnalta. Kaada kirkas, sulanut voi varovasti kasarista kulhoon. Pohjalle jääneen sakan voi käyttää esimerkiksi leivontaan.

Punasipulit hautuvat miedolla lämmöllä makeaksi täytteeksi.

Punasipulit hautuvat miedolla lämmöllä makeaksi täytteeksi.

Huuhdo siivutetut perunat ja kuivaa ne keittiöpyyhkeellä.

Huuhdo siivutetut perunat ja kuivaa ne keittiöpyyhkeellä.

Viipaloi perunat mandoliinilla tai terävällä veitsellä 2–3 millin paksuiksi siivuiksi. Laita viipaleet siivilään ja huuhtele niistä ylimääräinen tärkkelys pois juoksevalla, kylmällä vedellä. Kumoa perunat keittiöpyyhkeen päälle ja taputtele kuiviksi.

Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja sutaise pohjalle kerros kirkastettua voita. Lado kerros perunoita spiraaliksi, viipaleet hiukan toistensa päälle. Sudi perunoille maltillisesti voita ja ripottele mausteeksi suolaa ja mustapippuria. Jatka näin kerros kerrokselta, kunnes puolet perunoista on käytetty.

Lisää vuokaan sitten sipuliseos ja raastettu juusto, jos päätät sitä käyttää. Jatka sitten kerrostamista perunoilla ja mausteilla niin pitkään, että vuoka on täynnä. Viimeiseksi pirskotat pinnalle tietenkin voita.

Paista 180-asteisessa uunissa tunti tai niin pitkään, että paistos on kypsä ja pinnaltaan hiukan ruskistunut. Leivinpaperin avulla hauskannäköisen kakun saa nostettua mukavasti tarjoiluvadille, mutta makua ei todellakaan haittaa, vaikka tuot se pöytään vuoassa.

Voissa kypsyneet perunat kelpaa tarjota juhlavammassakin pöydässä. Ja jos haluat tehdä klassisen version, seuraa Martha Stewartin ohjetta videolta tästä.

 

2 kommenttia

Kategoria(t): kasvisruoka, ruoka

Kaspialainen munakoisovuoka

Kun ensimmäisen kerran teimme tätä vuokaa, ymmärsimme, miksi Batmanglijin kirjassa ei ole siitä kuvaa. No, granaattiomenan siemenet piristävät kivasti paistoksen ruskeaa pintaa.

Kun ensimmäisen kerran teimme tätä ruokaa, ymmärsimme heti, miksi Batmanglijin kirjassa ei ole siitä kuvaa. No, granaattiomenan siemenet piristävät kivasti paistoksen ruskeaa pintaa.

Suosikkimme Yotam Ottlenghi mainitsi jossain ihailevansa suuresti Najmieh Batmanglijin kokkauksia, joten oli aivan pakko taannoin ostaa kirja Silk road cooking – A vegetarian journey. Tämä hämmästyttävä munakoisovuoan resepti löytyi juuri siitä: jos mielesi tekee hätkähdyttävän täyteläistä ja mausteista kasvisruokaa, tässä on sellainen.

  • 2 isoa tai 3 keskikokoista munakoisoa
  • oliiviöljyä
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 4 dl paahdettuja saksanpähkinöitä
  • noin 4 dl granaattiomenamehua (tai 1,5 dl granaattiomenakastiketta sekoitettuna noin 3 desiin vettä)
  • 1 rkl hunajaa (voi jättää pois, jos käytät makeaa mehua)
  • 2 tl jeeraa
  • 0,5 tl kanelia
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 tl mustapippuria
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 1 chili
  • 2 dl silputtua persiljaa
  • 2 dl silputtua korianteria
  • 1 dl silputtua kevätsipulia
  • puolikkaan granaattiomenan siemenet

Viipaloi munakoisot pitkittäin ohuiksi siivuiksi. Järjestä ne leivinpaperille uunipellille ja voitele niukasti oliiviöljyllä. Paahda viipaleita 220-asteisessa uunissa molemmilta puolilta niin pitkään, että niiden pinta hiukan ruskistuu.

Kokoa monitoimikoneen kulhoon valkosipuli, pähkinät, granaattiomenamehu, mausteet ja yrtit. Surauta ne rakeiseksi seokseksi. Maista ja lisää hiukan hunajaa, jos tahna on liian hapanta.

Kokoa paistos uunivuokaan kuin lasagne: kerros munakoisoviipaleita, kerros mauste- ja yrttiseosta niin pitkään, että kaikki on vuoassa.

Paista 200-asteisessa uunissa 50 minuuttia.

Koristele kypsä paistos granaattiomenan siemenillä. Tarjoile riisin tai bulgurin kanssa.

Granaattiomenakastiketta voi ostaa etnisistä ruokakaupoista. Tampereen Alanyassa Puutarhakadulla pullollinen maksaa alle kaksi euroa.

Granaattiomenakastiketta (pomegranate paste) voi ostaa etnisistä ruokakaupoista. Tampereen Alanyassa Puutarhakadulla pullollinen maksaa alle kaksi euroa.

Munakoisoja, pähkinöitä, grasnaatiomenaa.

Munakoisoja, pähkinöitä, granaattiomenaa.

Paahda munakoisot ja lado ne vuokaan mausteseoksen kanssa kuin olisit tekemässä lasagnea.

Paahda munakoisot ja lado ne vuokaan mausteseoksen kanssa kuin olisit tekemässä lasagnea.

2 kommenttia

Kategoria(t): kasvisruoka, ruoka

Paistettuja papuja, fetaa ja yrttejä

Lempeitä papuja, kirpeää sumakkia ja suolaheinää yrteillä viimeisteltynä.

Lempeitä papuja, kirpeää sumakkia ja suolaheinää yrteillä viimeisteltynä.

Palataanpa pitkästä aikaa Yotam Ottolenghin resepteihin. Tästä Plenty-kirjan papusalaatista on tullut jo luottoruoka meidän ruokapöydässämme. Se valmistuu nopeasti ja lämmittää mukavasti arki-iltana.

Sumakki, suolaheinä ja sitruuna yhdessä tuovat mukavaa kirpeyttä lempeiden papujen rinnalle. Sumakkia löydät etnokaupan hyllystä, mutta salaatti on kyllä ihan toimiva ilman sitäkin.

  • noin 500 g kypsiä voipapuja tai valkoisia papuja
  • oliiviöljyä
  • 8 kevätsipulin vartta
  • 1 valkosipulin kynsi murskattuna
  • 1–2 (mietoa) punaista chiliä
  • kourallinen viinisuolaheinää silputtuna
  • suolaa
  • 2–3 rkl sitruunamehua
  • 150 g fetaa
  • 2 tl sumakkia
  • kourallinen tilliä ja persiljaa silputtuna

Jos käytät purkkipapuja, huuhtele ja valuta ne hyvin ennen paistamista. Itse keitetyt pavut ovat kuitenkin aina parempia: liota ja keitä niitä kerralla isompi määrä ja pakasta. Rasiallinen sulaa mikrossa hetkessä.

Kuumenna öljy pannulla ja paista papuja niin, että ne saavat kullanruskean pinnan. Jos pannu on pieni, paista pavut parissa erässä.

Lisää sitten pannulle tikuiksi leikkaamasi kevätsipulit, valkosipuli, silputtu chili ja suurin osa silputusta suolaheinästä. Sekoita ja paista pari minuuttia. Mausta suolalla.

Anna paistettujen ainesten jäähtyä hetki. Siirrä papuseos tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle murennettu feta, sumakkia, tilli, persilja ja loput suolaheinän lehdet. Mausta sitruunamehulla ja lorauta vielä viimeiseksi koko komeuden päälle hiukan oliiviöljyä.

Viinisuolaheinää löytyy aika mukavasti kauppojen yrttitiskiltä.

Viinisuolaheinää löytyy aika mukavasti kauppojen yrttitiskiltä.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): kasvisruoka, meze, salaatit, tapas

Salvialla maustettu peruna- ja selleripaistos

Paista salvialla maustettu vuoka kullankeltaiseksi.

Paista salvialla maustettu vuoka kullankeltaiseksi.

Jos et siedä selleriä ja vieroksut salviaa, pysy kaukana tästä. Te muut toivotamme tervetulleiksi kokeilemaan syksyn tyylikästä ja tuhtia juurespaistosta.

Ohje löytyi Yotam Ottolenghin alkusyksystä ilmestyneestä Nopi-keittokirjasta. Paistos toimii loistavasti ihan salaatin ja leivän seurana, mutta vahvat maut sopivat takuuvarmasti yhteen vaikkapa possun- ja lampaanpaistin tai mausteisten makkaroiden kanssa. Ottolenghi suosittelee tätä kirjassaan muun muassa omien ohjeidensa mukaan valmistetun ankan ja kampasimpukoiden seuraksi.

  • 50 g voita
  • 4 valkosipulinkynttä
  • kourallinen tuoreita salvianlehtiä (10–15 kappaletta) silputtuna
  • noin 500 g juuriselleriä ohueksi siivutettuna
  • noin 1 kg jauhoisia perunoita ohuina siivuina
  • 6 dl kasvislientä
  • 2 dl kuohukermaa
  • suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 220-asteiseksi.

Sulata voi hellalla laakeassa pannussa. Lisää silputtu valkosipuli, paista pari minuuttia, kunnes se on kullankeltaista.

Lisää silputtu salvia ja paista hetki ennen kuin lisäät perunat, sellerit, kasvisliemen ja kerman.

Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kiehauta ja laske sitten lämpöä. Anna poreilla kymmenisen minuuttia. Siinä ajassa selleri ja perunat kypsyvät al denteksi.

Kumoa juurekset siivilään ja säästä kasvisliemi.

Levitä siivut uunivuokaan.

Kaada nyt kasvisten keittoliemi kattilaan ja keitä sitä kokoon noin 15 minuuttia eli niin pitkään, että nesteestä on haihtunut noin puolet.

Kaada tiivistynyt liemi juuresten päälle uunivuokaan.

Paista uunissa 40–45  minuuttia. Anna vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen kuin tarjoilet.

Tarvitaan jauhoisia perunoita kuten Rosamundaa ja juuriselleriä.

Tarvitaan jauhoisia perunoita kuten Rosamundaa ja juuriselleriä.

Viipaloi perunat ja sellerit mandoliinilla. Jos et sellaista omista, leikkaa juurekset terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi.

Viipaloi perunat ja sellerit mandoliinilla. Jos et sellaista omista, leikkaa juurekset terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi.

2 kommenttia

Kategoria(t): kasvisruoka, ruoka

Fenkoliset kasvispyörykät & tomaattikastike

Tarjoa fenkolipullia alkupalana tomaattikastikkeen kanssa.

Tarjoa fenkolipyöryköitä tomaattikastikkeen kanssa.

Kasvispyörykkäohjeilla syntyy usein pettymyksiä ja alavireistä ruokaa, mutta onneksi meillä on Jamie Oliver. Paahdetusta fenkolista, pinjansiemenistä ja parmesaanista pyöritellyissä pullissa on sopivasti särmää: fenkolista tulee ruokaan luonteikasta makua ja jopa pikkuisen makeutta.

Resepti löytyi Jamie Magazinen huhti-toukokuun 2015 numerosta, jossa tuntui olevan muutenkin tavallista enemmän kiinostavia ohjeita.

Ihan ohjeen mukaan tehdyistä pullista tuli lopulta hiukan kuivakoita, joten ensi kerralla saatamme vähentää hiukan korppujauhoja tai lisätä taikinaan esimerkiksi lorauksen öljyä.

  • 2 keskikokoista fenkolia
  • oliiviöljyä
  • 2 rkl pinjansiemeniä
  • 2 rkl kurpitsansiemeniä
  • 4 valkosipulinkynttä kuorittuna
  • puolikas punaista chilliä silputtuna
  • 50 g parmesaania raastettuna
  • 100 g korppujauhoja
  • kananmunan keltuainen
  • kourallinen lehtipersiljaa
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • loraus balsamiviinietikkaa

Napsauta uuni lämpenemään 180 asteeseen. Paloittele fenkolit reiluiksi siivuiksi ja levitä uunivuokaan. Pirskota päälle öljyä ja työnnä uuniin paahtumaan puoleksi tunniksi.

Ripottele fenkoleiden kanssa samaan vuokaan pinjan- ja kurpitsansiemenet, ja paahda vielä 5–10 minuuttia eli niin pitkään, että fenkoli kypsyy. Anna jäähtyä viitisen minuuttia.

Hienonna yleiskoneessa kaksi valkosipulinkynttä ja chili. Lisää jäähtyneet fenkolit ja siemenet, hienonna taas, mutta älä liian sileäksi.

Raasta mukaan parmesaani, lisää korppujauho ja keltuainen. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita taikinaksi.

Nosta uunin lämpö 200 asteeseen. Pyörittele taikinasta voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tai -pellille 15–20 pyörykkää.

Ripauta palleroille hiukan oliiviöljyä ja paista ne uunissa kullankeltaisiksi ja rapeiksi.

Tee sillä aikaa tomaattikastike. Kaada paistinpannulle loraus oliiviöljyä ja murskaa sekaan kaksi kynttä valkosipulia. Lisää joukkoon persiljan silputut varret. Paista pari minuuttia ja lisää sitten joukkoon purkillinen tomaatimurskaa. Kiehauta.

Huuhtele tomaattimurskapurkki noin desilitralla vettä. Lisää se ja loraus balsamicoa pannulle. Alenna lämpöä ja anna soosin poreilla hellalla vähintään kymmenen minuuttia. Soosi vain paranee, jos annat sen muhia matalalla lämmöllä vaikkapa puolisen tuntia. Mausta kastike sitten suolalla ja pippurilla.

Voit tarjota pyörykät pastan kanssa tai pelkästään tomaattikastikkeella höystettyinä. Ripottele kuitenkin annoksen päälle silputtua persiljaa.

 

Jamie Magazinen Italia-numero on täynnä ohjeita, jotka houkuttelevat testaamaan.

Jamie Magazinen Italia-numero on täynnä ohjeita, jotka houkuttelevat testaamaan.

Paloittele fenkolit ja siirrä ne uuniin paahtumaan kypsiksi.

Paloittele fenkolit ja siirrä ne uuniin.

Fenkolit ja siemenet paahtuvat sopivasti vajaassa 40 minuutissa.

Fenkolit ja siemenet paahtuvat sopivasti vajaassa 40 minuutissa.

Pyörittele taikinasta 15–20 kasvispullaa.

Pyörittele taikinasta 15–20 kasvispullaa.

Fenkolipullia pastan kanssa? Sekoita ainakin osa tomaattikastikkeesta pastaan.

Fenkolipullia pastan kanssa? Sekoita ainakin osa tomaattikastikkeesta pastaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kastike, kasvisruoka, pasta