Avainsana-arkisto: parmesaani

Mozzarellaiset kesäkurpitsapihvit

Mozzarella ja parmesaani mehevöittävät kesäkurpitsapihvit.

Mozzarella ja parmesaani mehevöittävät kesäkurpitsapihvit.

Palataanpa pitkästä aikaa Jamie Oliverin inspiroimaan ruokaan. Kesäkurpitsasato ei nyt ole niin huikea kuin vuosi sitten, mutta aina penkistä muutamiin kesäkurpitsapihveihin ainekset löytää.

Parin vuoden takaisessa Jamie Magazinessa väitettiin, että tämäntapaiset pihvit ovat erityisesti lasten mieleen. Siitä emme ole saaneet yhtään todistusta, mutta aikuisille nämä kelpaavat hyvin. Jamien reseptiin verrattuna meidän versiossamme on enemmän mozzarellaa ja parmesaania, eikä alkuperäisessä ohjeessa ollut myöskään valkosipulia.

Kesällä pihvit paistuvat ulkona grillissä, talvisin hellalla paistinpannulla.

  • 2 keskikoista kesäkurpitsaa
  • öljyä paistamiseen
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 pallo mozzarellaa
  • 1 dl raastettua parmesaania
  • kourallinen pinjansiemeniä
  • 1 sitruunan kuori raastettuna
  • 1 muna
  • 1 dl korppujauhoja
  • lehtipersiljaa silputtuna tai muita yrttejä
  • suolaa
  • mustapippuria

Paloittele kesäkurpitsat pieniksi kuutioiksi. Kuullota silppu pannulla öljyssä pehmeäksi ja anna sen jäähtyä hetki.

Murskaa valkosipulinkynnet, paloittele mozzarella ja raasta parmesaani.

Lehtipersilja on turvallinen yrtti tähänkin ruokaan, mutta yhtä hyvin mausteiksi sopivat vaikkapa basilika, timjami tai ruohosipuli.

Sekoita kaikki ainekset kulhossa taikinaksi. Korppujauhoja pitää olla sen verran, että taikina on mukavasti muotoiltavissa kakkusiksi.

Tästä määrästä saa pyöriteltyä noin tusinan verran meheviä pihvejä. Taikina ei tartu kämmeniin, kun kastelet kädet kylmällä vedellä ennen kuin aloitat.

Paista pihvit joko grillin valurautalevyllä tai paistinpannulla keskilämmöllä kypsiksi ja kullanruskeiksi. Siihen menee noin kolme minuuttia per puoli.

Juustot tekevät pihveistä hiukan tavallisia kasvispihvejä ruokaisampia, joten ne eivät välttämättä tarvitse seurakseen muuta kuin salaattia.

Tällä kertaa kesäkurpitsapenkistä löytyi yksi pyöreä ja yksi pitkulainen yksilö.

Tällä kertaa kesäkurpitsapenkistä löytyi yksi pyöreä ja yksi pitkulainen yksilö.

Silppua kesäkurpitsat pieniksi kuutioiksi.

Silppua kesäkurpitsat pieniksi kuutioiksi.

Paloittele mozzarella, raasta parmesaani.

Paloittele mozzarella, raasta parmesaani.

Muotoile taikinasta pihvit ja paista.

Muotoile taikinasta pihvit ja paista.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): grillaus, ruoka

Venetsialaiset täytetyt silakat

Silakkapihvit pitävät sitruunamehusta.

Rapeat silakat viihtyvät sitruunamehun seurassa. Rohkea lorauttaa kalojen niskaan hiukan punaviinietikkaa.

Avasimme grillikauden keväisenä maaliskuun sunnuntaina ja paistoimme silakoita. Täytetyt pikkukalat kypsyvät grillin valurautalevyllä täydellisen rapeiksi, ja käry katoaa saman tien taivaisiin. Kalat voi tietenkin paistaa pannulla hellalla, mutta sisäilma saattaa silloin olla hetken aikaa paistamisen aromeista sakeana – ei auta, vaikka liesituuletin ulvoo täysillä.

Tämän ruoan idea löytyi vuosia sitten Tessa Kirosin kauniista Venetsia, ruokaa & unelmia -kirjasta. Siinä tosin paistetaan sardiineja ja nuukaillaan täytteen kanssa.

Tessa Kirosin keittokirjasta voi saada myös matkakuumeen, sillä se sisältää runsain mitoin tunnelmallisia kuvia kanaalien kaupungista.

Tessa Kirosin keittokirjasta voi saada myös matkakuumeen, sillä se sisältää kasapäin tunnelmallisia kuvia kanaalien kaupungista.

Tämä resepti on noin neljälle syöjälle, mutta nämä paistetut herkut sopivat hyvin isommankin seurueen ruokkimiseen. Ruokavieraat voi myös kätevästi osallistaa kokkaukseen: yksi levittää kalat leivinpaperille, toinen täyttää ja taittaa, kolmas kierittelee ne kananmunassa ja korppujauhossa, neljäs paistaa. Vielä tarvitaan salaatin sekoittaja ja yksi, joka kattaa pöydän pihalle auringonpaisteeseen. Oi kyllä, kyllä odotan kesää ja piharuokailua!

  • 600 g silakkafileitä
  • suolaa
  • reipas kourallinen lehtipersiljaa
  • 2–3 valkosipulinkynttä
  • noin 1 dl parmesaaniraastetta
  • 2–3 rkl oliiviöljyä
  • 2 kananmunaa
  • korppujauhoja leivittämiseen

Puhdista silakkafileet ja levitä ne leivinpaperille nahkapuoli alaspäin. Jos kalat ovat kovin isoja, nyppää selkäevä irti. Ripottele kaloille suolaa.

Sekoita huhmareessa tai monitoimikoneessa valkosipuli, persilja, parmesaani ja oliiviöljy notkeaksi tahnaksi. Voit maustaa tahnan hitusella suolaa, mutta se ei ole välttämätöntä. Levitä jokaiselle kalalle vajaa teelusikallinen täytettä ja taita ne takaisin kalan muotoon. Maalaisjärkeä saa käyttää: isojen kalojen sisään mahtuu enemmän täytettä kuin pieniin – kyllä te tiedätte.

Vatkaa kananmunat rikki kulhossa, ja levitä korppujauhot lautaselle. Kasta silakat ensin kananmunaan ja pyörittele sitten korppujauhoissa. (Jos laiskottaa, oikaise vähän: jätä kananmuna pois ja kieputa kalat vain korppujauhoissa.)

Paista kalat grillissä tai pannulla kullankeltaisiksi ja rapeiksi molemmilta puolilta. Tarjoile vastapaistettuina sitruunamehun kanssa.

Pakastimesta löytyi täytteeseen vielä oman maan lehtipersiljaa.

Pakastimesta löytyi täytteeseen vielä oman maan lehtipersiljaa.

Levitä täyte kaloille ja taita ne kaksinkerroin.

Levitä täyte kaloille ja taita ne kaksinkerroin. Kaupassa on viime aikoina ollut tarjolla vain isoja silakoita. Odottelemme pieniä kaloja, sillä ne paistuvat rapeammiksi kuin isot.

Pyöritä täytetyt kalat ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa.

Pyöritä täytetyt kalat ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa.

Paistettujen kalojen seuraksi kelpavat perunat kaikissa muodoissaan ja kaikenlaiset raikkaat salaatit.

Paistettujen kalojen seuraksi kelpavat perunat eri muodoissaan ja kaikenlaiset raikkaat salaatit.

2 kommenttia

Kategoria(t): kala, ruoka

Nautitaan raakana: Kesäkurpitsasalaatti

Helppo homma!

Helppo homma!

Tämän salaatin esiäiti tarjoiltiin roomalaisessa Fiaschetteria Beltrammessa pari vuotta sitten. Samalla lautasella oli silloin ohuina siivuina kesäkurpitsaa ja herkkusieniä, mutta me karsimme omasta versiostamme sienet pois. Salaatti tehdään mielellään kesän ensimmäisistä oman pihan kesäkurpitsoista, mutta ei ikinä talvisista tuontivihanneksista. Tee näin:

Poimi yksi keltainen ja yksi vihreä kesäkurpitsa omasta maasta tai torilta. Leikkaa vihannekset vadille ohuiksi siivuiksi juustohöylällä. Tee vinaigrette oliiviöljystä (2 rkl)  ja valkoisesta balsamicosta (2 rkl), mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kastike kesäkurpitsoille ja pyörittele siivuja siinä paljain käsin. Anna marinoitua kylmässä hetki, kymmenisen minuuttia.

Höylää lopulta vihannesten päälle kourallinen parmesaanilastuja ja lehtipersiljaa tai rucolaa. Nosta tarjolle alkuruuaksi tai osaksi kesäistä grilliateriaa.

Beltramme oli vielä pari vuotta sitten viehättävä roomalaisravintola, jonka seiniä peittivät maalaukset, piirrokset ja mustavalkoiset valokuvat iloisista ravintolaseurueista ja henkilökunnasta. Viime elokuussa ravintola oli kiinni, ja italialaisen blogin mukaan häädetty huoneistosta maksamattomien vuokrien takia. Nyt paikalla on näköjään avattu uusi, samanniminen ravintola. Taulut ovat pysyneet seinillä, mutta millaista ruoka on nykyään, siitä meillä ei ole aavistustakaan. Jos osutte kulmille, käykää testaamassa ja kertokaa meillekin.

Palvelu Beltrammessa oli tehokasta ja asiallisen ystävällistä.

Palvelu Beltrammessa oli tehokasta ja asiallisen ystävällistä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): puutarha, ruoka, salaatit