Avainsana-arkisto: kalaruoka

Silakat Beccaficu

Reippaasti appelsiinia, ja kalat maustuvat hedelmäisiksi!

Reippaasti appelsiinia, ja kalat maustuvat hedelmäisiksi!

Olemme taas mielipuuhassamme: tuunaamassa Jamie Oliverin ohjetta. Kesäkuun Jamie-lehden teema oli Italia, ja Iltaliasta nostettiin esille erityisesti Sisilia. Sardines Beccaficu on lehden mukaan suosittu sisilialainen ruoka, mutta me valmistimme sen tietenkin silakoista. Välimerellinen täyte ja mausteet istuvat mainiosti pohjoisten pikkukalojen seuraan!

Korintteja, pinjansiemeniä ja persiljaa täytteeksi.

Korintteja, pinjansiemeniä ja persiljaa täytteeksi.

Nyt tarvitaan:

  • 1 dl korintteja
  • 100 g panko- tai korppujauhoja
  • 1 dl pinjansiemeniä
  • kourallinen silputtua lehtipersiljaa
  • 6 sardellia silputtuna
  • 1 sitruunan kuori raastettuna
  • puolikkaan appelsiinin ja puolikkaan sitruunan mehu
  • 500 g silakoita fileinä
  • noin 20 laakerinlehteä
  • 1 appelsiini, halkaistuna ja viipaloituna
  • 2–3 rkl oliiviöljyä

Laita korintit likoamaan lämpimään veteen ainakin vartiksi.

Väännä uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Kaada vesi pois korinteista ja sekoita ne pienessä kulhossa täytteeksi panko- tai korppujauhojen, pinjansiementen, silputun persiljan ja sardellien kanssa. Mausta mustapippurilla, lisää sitruunan ja appelsiinin mehu ja sitruunan kuori. Sekoita hyvin.

Lusikoi silakoille sopiva määrä täytettä.

Lusikoi silakoille sopiva määrä täytettä – noin teelusikallinen per kala. Pienille fileille vähemmän, isoille enemmän.

Levitä silakkafileet leivinpaperille nahka alaspäin. Lusikoi täytettä jokaisen pikkukalan päälle ja kieputa fileet rulliksi.

Asettele rullat tiukasti sopivan kokoiseen uunivuokaan. Painele laakerinlehdet ja appelsiinin siivut rullien väliin.

Lorauta pinnalle muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä.

Jos täytettä jäi yli, ripottele sekin silakkarullien päälle. Voit myös puristaa rullille lisää mehua viimeisestä appelsiininpuolikkaasta.

Paista silakoita uunissa 25 minuuttia tai niin pitkään, että paistos saa hiukan väriä pintaansa.

Anna kalojen jäähtyä hetki ennen kuin tarjoilet ne. Jamien mielestä ne ovat parhaita huoneenlämpöisinä.

Lado rullat tiiviisti uunivuokaan tai pannulle. Purista vielä päälle appelsiinimehua.

Lado rullat tiiviisti uunivuokaan tai pannulle. Purista vielä päälle appelsiinimehua.

Harvaan ruokaan saa käytetty näin paljon laakerinlehtiä!

Harvaan ruokaan saa käytettyä niin paljon laakerinlehtiä kuin tähän!

 

Advertisement

Jätä kommentti

Kategoria(t): kala

Kuhaa de la casa

Kuhaa, viinikastiketta ja perunalunta. Mon dieu!

Kuhaa, viinikastiketta ja perunalunta. Mon dieu!

Kirjan nimi on Parhaat kalaruuat (Stora fiskskolan) ja se on sivun 5 mukaan painettu Saksan demokraattisessa tasavallassa vuonna 1989. Görn Helleblad on koonnut teokseensa sekä ohjeita kaikenlaisten kalojen käsittelyyn että fiinihköjä viini- ja konjakkikastikkeilla höystettyjä kalaruokia ajalta ennen uunilohen valtakautta.

Me kaivamme kirjasta säännöllisin väliajoin esiin yhden reseptin. Herra Hellebladin mielestä ruoka pitäisi tehdä lohesta, mutta meidän mielestämme tämä valkoviinikastike sopii vieläkin paremmin lähijärvestä pyydetyn kuhan seuraksi. Täydellinen valinta hiukan juhlavampaan ruokahetkeen!

Tällä ohjeella syntyy kuhaa kahdelle nälkäiselle.

  • 2 pientä tai keskikokoista kuhafilettä
  • 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • puolikas kalaliemikuutiota
  • 2–3 dl ranskankermaa
  • 1,5 dl suikaloitua, kuorittua kurkkua
  • 50 g voita
  • suolaa
  • ripaus cayennepippuria
  • koristeeksi kirjolohenmätiä

Murenna kalaliemikuutio laakeaan, kannelliseen pannuun. Puolita kuhafileet, laita ne pannulle ja kaada päälle viini ja viinietikka.

Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja hauduta kalaviipaleet kypsiksi hiljaisella tulella. Siihen menee noin 5–8 minuuttia, palojen paksuudesta riippuen.

Nosta kalat pannulta vadille, peitä vati foliolla ja pidä lämpimänä uunissa sen aikaa, kun valmistat kastikkeen.

Keitä viinilientä pannulla kokoon niin, että sitä on jäljellä enää pari, kolme ruokalusikallista.

Lisää ranskankerma ja kurkkusuikaleet, keitä hetki.

Ota pannu pois levyltä ja vispaa voi nokareina kastikkeeseen. Mausta suolalla ja cayennepippurilla.

Nosta kuhaviipaleet ruokailijoiden lautasille ja lusikoi kastiketta kalan päälle. Tarjoile heti perunalumen tai keitettyjen perunoiden kanssa.

Perunalumi syntyy niin, että kuorit ja keität kypsiksi hyvälaatuisia perunoita ja taiot niistä lunta perunapusertimella. Jos et omista puserrinta, tarjoile kalan kanssa keitettyjä perunoita – perunamuusi kun on hiukan liikaa kermaisen ja voisen kastikkeen kanssa.

Vähän kalpean annoksen ulkonäkö piristyy, kun kruunaat sen lusikallisella aurinkoista kirjolohenmätiä, mutta kala maistuu kyllä ilmankin. Bon appétit!

Näsijärven kuhaa Tampereen Kauppahallista, olkaa hyvä.

Supertuoretta Näsijärven kuhaa Tampereen Kauppahallista, olkaa hyvä.

Kurkku on tässä viinikastikkeessa se juttu.

Kurkku on tässä viinikastikkeessa se juttu. Oikein vetisestä talvikurkusta kannattaa poistaa siemenetkin.

Perunalumi on tämän kalaruuan paras seuralainen.

Perunalumi on kuhan ja viinikastikkeen paras seuralainen.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): kala, kastike, ruoka

Fishcakes suomeksi

Lempeät kalakakut ovat pinnalta rapeita ja sisältä meheviä.

Lempeät kalakakut ovat pinnalta rapeita ja sisältä meheviä.

En tiedä, mitä fishcake olisi suomeksi. Kalakakku kuulostaa oudolta, mutta jos crabcake käännetään rapukakuksi, olkoon sitten kalakakku. Kalapihvi taas on eri asia, litistetty kalapulla, joka on jotenkin arkisen järkevä näihin verrattuna.

Fishcake on lohturuokien parhaimmistoa. Tämä on myös loistava tapa jalostaa tähteet herkuiksi – jos esimerkiksi satuitte syömään eilen kalaa ja perunamuusia, ja rippeet odottavat jääkaapissa. Jos ei ole tähteitä, voi ostaa palan savukalaa, keittää muutaman perunan ja maustaa massan mielensä mukaan. Resepti on hyvin joustava.

Kalakakut syödään meillä yleensä jonkinlaisen vapaasti sävelletyn remoulade-kastikkeen ja salaatin kanssa. Joskus on tosin tarvittu samalle aterialle vielä perunamuusiakin maailman särmiä pehmentämään.

Taikinaa voi oikein hyvin virittää myös rapukakkujen suuntaan sekoittamalla siihen kaikenlaiset katkaravut tai jokiravunpyrstöt, jos niitä on muista kokkauksista jäänyt joku hassu kourallinen tilaisuuttaan odottamaan.

Aloita vaikka näillä:

  • 3–5 perunaa
  • 2 rkl voita
  • loraus maitoa
  • noin 200 grammaa savulohta tai mitä tahansa kypsää kalaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 sipuli tai salottisipuli
  • 1 kananmuna
  • kourallinen tillisilppua
  • kourallinen persiljasilppua
  • 0,5–1 dl korppujauhoa
  • suolaa
  • mustapippuria

Keitä perunat ja survo ne voin kanssa muusiksi. Voit lisätä perunoiden joukkoon myös maitoa tai kermaa, mutta se ei ole aivan välttämätöntä.

Poista kalasta huolellisesti ruodot, riivi se silpuksi ja laita kulhoon perunamuusin kanssa. Juhan toimiva nyrkkisääntö on, että massasta tulee hyvä, kun muusia ja kalaa on silmämääräisesti arvioituna yhtä paljon.

Lisää muna, hienonnetut sipulit, yrtit ja muut mausteet. Sekoita.

Yrteiksi käyvät oikein hyvin myös esimerkiksi basilika ja ruohosipuli. Muutenkin taikinan voi maustaa juuri niin kuin haluaa. Ei liene yllätys, että meillä sinne raastetaan usein sitruunan kuori.

Sekoita taikinaan vielä vähitellen korppujauhoja sen verran, että saat aikaan helposti kakkusiksi muotoiltavan taikinan.

Älä käytä minkäänlaisia koneita taikinan sekoittamiseen. Kalakakkujen pitää mieluummin olla ilmavan karkearakenteisia kuin sileää massaa. Taikinan saa hyvin sekoitettua haarukalla.

Tarkista maku tässä vaiheessa.

Pyörittele ja taputtele sitten taikinasta vapaavalintaisen kokoisia kakkuja. Paista ne pannulla öljyssä tai öljyn ja voin sekoituksessa rapeiksi: keskilämmöllä, pari–kolme minuuttia per puoli.

Vastapaistettuja kakkuja syödessä maailma on taas ainakin hetkisen siedettävä.

Sekoita kaikki ainekset kulhossa taikinaksi.

Sekoita kaikki ainekset kulhossa taikinaksi.

Taputtele taikinasta tasakokoisia kakkusia.

Taputtele taikinasta tasakokoisia kakkusia.

3 kommenttia

Kategoria(t): kala, ruoka

Kalaa, harissaa, korintteja & ruusuvettä

Arkisen näköinen ruoka maistuu vallan muulta kuin arkiselta.

Arkisen näköinen ruoka maistuu vallan muulta kuin arkiselta.

Uusia makuja – eli Jerusalem-hulluus jatkuu. Kun on aikansa kokkaillut välimerellisiä ruokia, yrittänyt jäljitellä Intian ja Thaimaan makuja, välillä jopa japanilaisia, Lähi-idän makumaailma on pyörryttävän ihana, tuore tuttavuus. Melko trendikäskin se taitaa olla juuri nyt.

Ostimme kalaksi tällä kertaa kuhaa. Juhan mielestä hauki saattaisi sopia mausteiseen ruokaan hyvin – ja olisi huomattavasti edullisempaa kuin hintava kuha.

Mietimme myös, onko kalan jauhottaminen ennen paistamista välttämätöntä. Ehkä hyppäämme sen vaiheen yli seuraavalla kerralla. Syötäviä, kuivattuja ruusun terälehtiä emme edes etsineet, joten ne jäivät ripottelematta valmiin ruoan päälle.

  • 3 rkl harissaa
  • 1 tl jauhettua jeeraa
  • 450 g vaaleaa kalaa
  • vehnäjauhoja
  • oliiviöljyä
  • 2 sipulia
  • 1 dl punaviinietikkaa
  • 1 tl kanelia
  • noin 2 dl vettä
  • 1,5 rkl hunajaa
  • 1 rkl ruusuvettä
  • kourallinen korintteja
  • suolaa ja mustapippuria

Marinoi kala. Sekoita kipossa puolet harissasta, jeera ja puoli teelusikallista suolaa. Hiero tahna kalan pintaan ja anna marinoitua jääkaapissa kaksi tuntia.

Pyöräytä kalat vehnäjauhoissa, varistele ylimääräiset jauhot pois. Paista kalat oliiviöljyssä paistinpannulla, pari minuuttia per puoli.

Paista ensin marinoidut kalat.

Paista ensin marinoidut kalat.

Nosta kalat toiseen astiaan, mutta jätä öljy pannulle ja lisää siihen silputut sipulit. Paista ne sekoitellen kullanruskeiksi.

Lisää loput harissasta, viinietikka, kaneli, hiukan suolaa ja reippaasti mustapippuria. Kaada sekaan vesi, vähennä lämpöä ja anna kastikkeen hautua sakeaksi. Se vie 10–15 minuuttia.

Sekoita viimeiseksi joukkoon hunaja, ruusuvesi ja korintit. Anna kiehua miedolla lämmöllä vielä pari minuuttia.

Tarkista maut ja laita paistetut kalat takaisin pannulle. Kauho kastiketta kalojen päälle ja jätä ne lämpenemään poreilevaan kastikkeeseen muutamaksi minuutiksi. Jos kastike vaikuttaa liian paksulta, lisää tilkka vettä.

Tarjoile lämpimänä couscousin tai kvinoan kanssa. Keskustella voi vaikka siitä, maistuuko ruusuvesi kielellä vai tuoksuuko se vain nenässä.

Ruusuvettä löydät etnisistä ruokakaupoista.

Ruusuvettä löydät etnisistä ruokakaupoista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kala, ruoka