Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2015

Pannulla paistettu mantelitorttu

Kullanruskea manteliherkku irtoaa pannulta lastan avulla.

Kullanruskea manteliherkku irtoaa pannulta lastan avulla.

Helppoa & herkullista -sarjaan kirjoitetaan taas uusi luku. Tämä pannulla paistettu, sitruunalla maustettu mantelitorttu ei vaadi minkäänlaisia leipurin lahjoja. Jos osaat paistaa munakkaan, tämäkin onnistuu. Sopii niin jälkiruuaksi, kahvipöytään kuin vaikkapa sunnuntaibrunssille.

Kaiken muun hyvän lisäksi kakku on gluteeniton.

Alkuperäinen ohje löytyy New York Timesin sivuilta.

  • 4 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 1 dl jauhettuja manteleita tai mantelijauhoa
  • 1 dl kermaa
  • 1 dl mantelilastuja
  • 1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
  • 1–2 rkl voita pannulle
  • tomusokeria ja mantelilastuja koristeluun

Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi.

Sulata voi pannulla lempeällä lämmöllä. Kaada munaseos pannulle ja paista muutamia minuutteja, kunnes seos alkaa jähmettyä.

Siirrä pannu uuniin ja paista vielä 10–15 minuuttia eli niin pitkään, että torttu on kypsä ja pinnaltaan kullanruskea.

Siirrä tarjoiluvadille, koristele tomusokerilla ja mantelilastuilla.

Hmm, onko se makea munakas?

Hmm, onko se makea munakas?

Uskon, että syöt varmaan toisenkin palan.

Uskon, että syöt varmaan toisenkin palan.

Advertisement

Jätä kommentti

Kategoria(t): jälkiruoka, leivonta