Täydellisen rapeat perunat uunissa

Rapeakuorisiksi paistuneet perunat valkosipulin, appelsiininkuoren ja rosmariinin kanssa.

Rapeakuorisiksi paistuneet perunat valkosipulin, appelsiininkuoren ja rosmariinin kanssa.

Jamie asuu meillä… No ei, mutta tämä resepti seuraa löyhästi herra Oliverin uunissa paistettujen perunoiden ohjetta. Tv-ohjelmassaan brittikokki paistoi uunipellillä samantapaisesti useita juureksia, mutta tämän ohjeen innoitus löytyy Jamie-lehden tuoreimmasta numerosta: vain perunoita, valkosipulia, voita tai oliiviöljyä, yrttejä ja muita mausteita, vähän tilanteen ja kokin mieltymysten mukaan.

Mietimme, voisiko keittämisestä ja paistamisesta jättää jonkun vaiheen väliin, mutta totesimme, että ei voi. Juuri näin perunoihin paistuu herkullisen rapea ja kullanruskea pinta ja sisus jää mehevän pehmeäksi. Valkosipulinkynsiäkään ei kannata kuoria, koska kuoren suojassa ne kypsyvät parhaiksi.

  • 1,5 kg perunoita kuorittuna
  • noin 50 g voita
  • valkosipuli
  • Maldon-suolaa
  • mustapippuria
  • tuoretta rosmariinia
  • appelsiinin- ja sitruunankuorta

Paloittele kuoritut perunat sopiviksi, isot potut esimerkiksi neljään osaan. Keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä 6–7 minuuttia. Kaada vesi pois ja hölskytä perunoita reippaasti kannen alla, jotta niiden pinta rikkoutuu hiukan.

Kumoa perunat uunipellille ja paloittele joukkoon voita, suolaa ja mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia.

Ota perunat uunista ja litistä ne hellästi muusinuijalla, jotta saat niihin enemmän paistopintaa. Ripottele nyt mukaan kokonaiset valkosipulinkynnet, rosmariinia ja raastettua tai kuorimaveitsellä suikaloitua appelsiininkuorta. Pyöräytä ainekset sekaisin ja työnnä  takaisin uuniin: anna paistua vielä puolisen tuntia.

Rosmariinin voi korvata salvialla, ja voin sijasta perunat voi paistaa oliiviöljyssä. Maustaminen appelsiininkuorella antaa  tutuille juureksille tuoreen vireen, joten kannattaa testata. Jos pidät sitruksisuudesta, lisää myös sitruunankuorta.

Nyt kuorimme ruokaan perusluomuperunoita, mutta seuraavaksi kokeilemme puikulaperunoita. Saattaa tulla vieläkin parempaa.

Keitä ensin hetki, kumoa sitten uunipellille. Lisää voita omantunnon mukaan, mutta tarpeeksi.

Keitä ensin hetki, kumoa sitten uunipellille. Lisää voita omantunnon mukaan, mutta tarpeeksi.

Advertisement

11 kommenttia

Kategoria(t): ruoka

11 responses to “Täydellisen rapeat perunat uunissa

  1. Puikulaperunoista tehtynä KAIKKI on parempaa.

  2. Niin kyllä onkin! Ja mä olin näistä perunoista niin innoissani, että tehtiin niitä vielä yksi annos sunnuntaina, puikuloista. Loistavia oli – mutta ei niin villin erilaisia kuin odotin. Luulen, että tuo voissa paistaminen jalostaa kehnommatkin potut aika herkullisiksi.

  3. metsuri

    Kiitos reseptistä. Kylläpä tuli rapeita pottuja! Piti soveltaa reseptiä, tuoreen rosmariinin korvikkeeksi löytyi vain persiljaa. Sitruunankuoresta tulee jännä maku, joka yllättää perunassa. Tässäpä ison talkooväen riittoisa muona. Miten kannattaa käyttää, ellei kaikki uppoa kerralla?

  4. Paluuviite: Vähän jännittävämpi perunasoppa | Korianterifarmi

  5. Saara

    Tosi hyvää, näitä on nyt pari kertaa tehty! Puoliso yllättyi positiivisesti.

    • Kaiken vaivan arvoiset perunat! Yksi ystävä kertoi, että heillä nämä kyseiset potut on kelpuutettu jopa joulupöytään 🙂

  6. Laree

    Niiiin hyviä! Pääsiäispöydästä tulee löytymään 😛

  7. Nämä kuuluvat ehdottomasti joulupöytään. 😛

    • Mekin harkittiin, mutta hämäläisten on paistettava perunalaatikko. Tehtiin näitä sitten viime viikonloppuna, höystettiin salvialla ja sekin toimi.

  8. I have noticed you don’t monetize your website, don’t waste your traffic, you can earn extra cash
    every month because you’ve got high quality content. If
    you want to know how to make extra $$$, search for: Boorfe’s tips best adsense
    alternative

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s