Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2016

Kukkakaali-Jansson

Sitruunamehu raikastaa kukkakaalipaistoksen.

Sitruunamehu raikastaa kukkakaalipaistoksen.

Uusi versio klassikosta löytyi – yllättäen – ruotsalaisen Elle mat & vin -lehden joulunumerosta. Janssonin kiusaus kuuluu Ruotsissa myös joulupöytään, mutta me kokkaamme sitä ainoastaan muulloin kuin jouluna. Kukkakaaliversio on niin virkeä tuttavuus, että ajattelimme sen kiinnostavan teitäkin.

Testasimme paistosta kahteen kertaan. Ensimmäinen oli täydellinen, mutta toisella kerralla vuokaan kertyi huomattavasti nestettä. Syytimme valtavan kokoista talvikukkakaalia, koska emme muutakaan keksineet. Maku säilyi kuitenkin mainiona.

  • noin 1 kg kukkakaalia
  • 5 dl kuohukermaa
  • 10 anjovisfileetä
  • 2–3 rkl anjovisten lientä
  • puolen sitruunan mehu
  • 0,5 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 3 rkl Maizenaa tai Ohrakasta + 3 rkl vettä
  • voita
  • 2 rkl mantelijauhoa tai -lastuja

Huuhdo kukkakaali ja napsi kukinnot irti toisistaan. Keitä ne al denteksi suolatussa vedessä ja valuta huolellisesti. Siirrä kukinnot voideltuun uunivuokaan.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Kiehauta kattilassa kerma, anjovisfileet, niiden liemi, sitruunamehu sekä suola ja mustapippuri. Sekoita Maizena tai Ohrakas vesitilkkaan ja lisää se kattilaan – vispaa seosta, jotta siitä tulee tasainen. Kiehauta vielä sen verran, että kastike sakenee.

Kaada anjoviskerma vuokaan kukkakaalien päälle. Veistele pinnalle voista ohuita lastuja ja ripottele viimeiseksi päälle mantelijauho tai -lastut.

Paista noin 35 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ja tarjoile lämpimänä.

Jos et pelkää anjoviksen makua, käytä vuokaan koko rasiallinen.

Jos et pelkää anjoviksen makua, käytä vuokaan koko rasiallinen.

Advertisement

Jätä kommentti

Kategoria(t): laatikko, ruoka