Avainsana-arkisto: yrtit

Iranilaiset yrttilätyt eli valmiiksi jaettu kuku

 Nopeaa ja juuri niin jännittävää kuin kaapista löytyy. 

Reippaasti yleistäen kuku on iranilainen munakas, jonka täytteet ja mausteet vaihtelevat kokin mieltymysten ja tilaisuuden juhlavuuden mukaan. Olin melkein ylpeä itsestäni, kun ymmärsin Yotam Ottolenghin versioivan tätä perusruokaa Iranian herb fritters -ohjeessaan. En ole sittenkään lukenut kaiken maailman keittokirjoja turhaan!

Innostuin myös siitä, että ruokaan lisätään kuivattuja happomarjoja (barberries), joita raahasin kotiin viime kevään Amsterdamin-matkalta. Kehitys on onneksi taas kehittynyt, ja barberryjä saa jo ostettua etnokaupoista jopa täällä Tampereella.

Jos haluat tarjota samaa kuin Michelle Obama, tee yrttinen kuku kaikilla maailman mausteilla kardemummasta ruusun terälehtiin New York Timesin ohjeen mukaan. Jos taas haluat nopean ja helpon iltapalan tai lounaan, tee kuin Ottolenghi ehdottaa: paista nämä yrttiset munakaslätyt.

Maustamisen mahdollisuudet ovat loputtomat. Harmitti, että meillä ei ollut ruohosipulia, koska se olisi sopinut ruokaan loistavasti. Kanelikin tuli mieleen – lisätäänpä seuraavalla kerralla.

Leivänmurut tuovat rakennetta näihin paistikkaisiin, mutta ne voi aivan hyvin myös unohtaa, jos haluaa gluteenittoman version.

Tällä ohjeella syntyy noin 10 lättyä.

  • ruukku tilliä silputtuna
  • ruukku basilikaa silputtuna
  • ruukku korianteria silputtuna
  • 2 tl jeeraa
  • 50 g leivänmuruja eli kaksi siivua vaaleaa leipää jauhettuna
  • 3 rkl kuivattuja happomarjoja (tai silputtuja, kuivattuja karpaloita tai korintteja)
  • 25 g (kourallinen) paahdettuja ja murskattuja saksanpähkinöitä
  • 6 kananmunaa
  • (2 rkl sitruunanmehua)
  • suolaa ja mustapippuria
  • öljyä paistamiseen

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa ne.

Sekoita kananmunat  ja kaikki muut raaka-aineet.

Jos tykkäät sitruunasta, lisää hiukan mehua seokseen. Sitruuna korostaa mukavasti happomarjojen kirpeyttä ja tuo muutenkin ruokaan sopivasti särmää.

Kuumenna öljy pannulla. Lisää kauhallinen taikinaa ja levitä se pyöreäksi lätyksi. Kumoa viereen toinen kauhallinen – meidän pannullemme mahtui kolme kauhallista yhtä aikaa.

Paista pikkukukuja parisen minuuttia per puoli eli kunnes ne ovat puolin ja toisin kullanruskeita.

Tarjoile maustamattoman jugurtin ja salaatin kanssa.

Limen mehulla notkistettu turkkilainen jugurtti toimii loistavasti yrttisten munakaslättyjen seuralaisena.

 

 

 

Advertisement

2 kommenttia

Kategoria(t): kasvisruoka

Kaspialainen munakoisovuoka

Kun ensimmäisen kerran teimme tätä vuokaa, ymmärsimme, miksi Batmanglijin kirjassa ei ole siitä kuvaa. No, granaattiomenan siemenet piristävät kivasti paistoksen ruskeaa pintaa.

Kun ensimmäisen kerran teimme tätä ruokaa, ymmärsimme heti, miksi Batmanglijin kirjassa ei ole siitä kuvaa. No, granaattiomenan siemenet piristävät kivasti paistoksen ruskeaa pintaa.

Suosikkimme Yotam Ottlenghi mainitsi jossain ihailevansa suuresti Najmieh Batmanglijin kokkauksia, joten oli aivan pakko taannoin ostaa kirja Silk road cooking – A vegetarian journey. Tämä hämmästyttävä munakoisovuoan resepti löytyi juuri siitä: jos mielesi tekee hätkähdyttävän täyteläistä ja mausteista kasvisruokaa, tässä on sellainen.

  • 2 isoa tai 3 keskikokoista munakoisoa
  • oliiviöljyä
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 4 dl paahdettuja saksanpähkinöitä
  • noin 4 dl granaattiomenamehua (tai 1,5 dl granaattiomenakastiketta sekoitettuna noin 3 desiin vettä)
  • 1 rkl hunajaa (voi jättää pois, jos käytät makeaa mehua)
  • 2 tl jeeraa
  • 0,5 tl kanelia
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 tl mustapippuria
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 1 chili
  • 2 dl silputtua persiljaa
  • 2 dl silputtua korianteria
  • 1 dl silputtua kevätsipulia
  • puolikkaan granaattiomenan siemenet

Viipaloi munakoisot pitkittäin ohuiksi siivuiksi. Järjestä ne leivinpaperille uunipellille ja voitele niukasti oliiviöljyllä. Paahda viipaleita 220-asteisessa uunissa molemmilta puolilta niin pitkään, että niiden pinta hiukan ruskistuu.

Kokoa monitoimikoneen kulhoon valkosipuli, pähkinät, granaattiomenamehu, mausteet ja yrtit. Surauta ne rakeiseksi seokseksi. Maista ja lisää hiukan hunajaa, jos tahna on liian hapanta.

Kokoa paistos uunivuokaan kuin lasagne: kerros munakoisoviipaleita, kerros mauste- ja yrttiseosta niin pitkään, että kaikki on vuoassa.

Paista 200-asteisessa uunissa 50 minuuttia.

Koristele kypsä paistos granaattiomenan siemenillä. Tarjoile riisin tai bulgurin kanssa.

Granaattiomenakastiketta voi ostaa etnisistä ruokakaupoista. Tampereen Alanyassa Puutarhakadulla pullollinen maksaa alle kaksi euroa.

Granaattiomenakastiketta (pomegranate paste) voi ostaa etnisistä ruokakaupoista. Tampereen Alanyassa Puutarhakadulla pullollinen maksaa alle kaksi euroa.

Munakoisoja, pähkinöitä, grasnaatiomenaa.

Munakoisoja, pähkinöitä, granaattiomenaa.

Paahda munakoisot ja lado ne vuokaan mausteseoksen kanssa kuin olisit tekemässä lasagnea.

Paahda munakoisot ja lado ne vuokaan mausteseoksen kanssa kuin olisit tekemässä lasagnea.

2 kommenttia

Kategoria(t): kasvisruoka, ruoka

Paistettuja papuja, fetaa ja yrttejä

Lempeitä papuja, kirpeää sumakkia ja suolaheinää yrteillä viimeisteltynä.

Lempeitä papuja, kirpeää sumakkia ja suolaheinää yrteillä viimeisteltynä.

Palataanpa pitkästä aikaa Yotam Ottolenghin resepteihin. Tästä Plenty-kirjan papusalaatista on tullut jo luottoruoka meidän ruokapöydässämme. Se valmistuu nopeasti ja lämmittää mukavasti arki-iltana.

Sumakki, suolaheinä ja sitruuna yhdessä tuovat mukavaa kirpeyttä lempeiden papujen rinnalle. Sumakkia löydät etnokaupan hyllystä, mutta salaatti on kyllä ihan toimiva ilman sitäkin.

  • noin 500 g kypsiä voipapuja tai valkoisia papuja
  • oliiviöljyä
  • 8 kevätsipulin vartta
  • 1 valkosipulin kynsi murskattuna
  • 1–2 (mietoa) punaista chiliä
  • kourallinen viinisuolaheinää silputtuna
  • suolaa
  • 2–3 rkl sitruunamehua
  • 150 g fetaa
  • 2 tl sumakkia
  • kourallinen tilliä ja persiljaa silputtuna

Jos käytät purkkipapuja, huuhtele ja valuta ne hyvin ennen paistamista. Itse keitetyt pavut ovat kuitenkin aina parempia: liota ja keitä niitä kerralla isompi määrä ja pakasta. Rasiallinen sulaa mikrossa hetkessä.

Kuumenna öljy pannulla ja paista papuja niin, että ne saavat kullanruskean pinnan. Jos pannu on pieni, paista pavut parissa erässä.

Lisää sitten pannulle tikuiksi leikkaamasi kevätsipulit, valkosipuli, silputtu chili ja suurin osa silputusta suolaheinästä. Sekoita ja paista pari minuuttia. Mausta suolalla.

Anna paistettujen ainesten jäähtyä hetki. Siirrä papuseos tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle murennettu feta, sumakkia, tilli, persilja ja loput suolaheinän lehdet. Mausta sitruunamehulla ja lorauta vielä viimeiseksi koko komeuden päälle hiukan oliiviöljyä.

Viinisuolaheinää löytyy aika mukavasti kauppojen yrttitiskiltä.

Viinisuolaheinää löytyy aika mukavasti kauppojen yrttitiskiltä.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): kasvisruoka, meze, salaatit, tapas

Gazpacho vaihtaa väriä

Kylmää pinaattikeittoa? No siltähän se vähän näyttää, mutta maku on aivan toinen.

Kylmää pinaattikeittoa? No siltähän se vähän näyttää, mutta maku on aivan toinen.

Perinteisen punaisen gazpachon ei pidä nyt loukkaantua. Tomaattinen kylmä keitto on pysynyt kesäruokalistallamme niin pitkään, että yksi uusi versio aiheesta ei heikennä sen asemaa tippaakaan. Lisäksi Espanjassa vähän joka kokilla tuntuu olevan oma tulkintansa perinneruuasta, joten kyllä näitä maailmaan mahtuu.

Vihreä keitto on yhtä raikas kuin punainen, ja erityisesti vihreä chili antaa keitolle reipasta potkua. Raaka-aineiden ja niiden määrien kanssa voi toteuttaa luovuuttaan: laita mieleisiäsi yrttejä, vaihda pinaatti lehtikaaliin, peruskurkku käy tietenkin yhtä hyvin kuin avomaankurkut.

Älä kuitenkaan jätä pois kuivaa leipää, oliiviöljyä tai etikkaa, sillä ne ovat gazpachon ydintä. Toisaalta, jos ne unohtuvat, voit tarjota sopan lasista vihersmoothiena.

Tästä määrästä saa neljälle hengelle alkukeiton tai kahdelle aikuiselle kesäisen lounaan.

  • 2 sellerinvartta
  • 1 vihreä paprika
  • 2–3 avomaankurkkua tai yksi peruskurkku
  • 2 siivua kuivaa leipää
  • 1 vihreä chili
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl sokeria
  • 1,5 dl saksanpähkinöitä
  • 150 g pinaattia
  • kourallinen basilikaa
  • kourallinen lehtipersiljaa
  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1,5 dl vettä
  • 2 rkl paksua kreikkalaista jugurttia
  • muutama jääkuutio
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 2 siivua vaaleaa leipää krutonkeja varten

Tee ensin krutongit. Laita uuni lämpenemään 190-asteiseksi. Leikkaa leivän siivut pieniksi kuutioiksi, ja lorauta niiden päälle hiukan oliiviöljyä ja suolaa. Levitä kuutiot leivinpaperille ja paista noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Paloittele vihannekset, chili, valkosipuli ja leipä. Iske kaikki blenderiin ja lisää mukaan raaka-aineista kaikki muut paitsi jääkutiot. Käynnistä kone ja anna pyöriä niin kauan, että keitto on tasaista. Lisää vettä, jos soppa vaikuttaa liian paksulta. Maista ja mausta mieleiseksesi.

Lisää viimeiseksi jääkuutiot ja pyöräytä vielä muutama kierros, jotta jää murskaantuu.

Tarjoile kylmä ihanuus heti. Ripottele pöydässä pinnalle krutongit ja muutama tippa oliiviöljyä. Syö auringossa.

Kurkkuja, paprikaa, pinaattia ja basilikaa nyt ainakin tarvitaan.

Kurkkuja, paprikaa, pinaattia ja basilikaa nyt ainakin tarvitaan.

Gazpacho valmistuu blenderissä tai monitoimikoneessa. Kaiken pitää mennä iloisesti sekaisin.

Gazpacho valmistuu blenderissä tai monitoimikoneessa. Kaiken pitää mennä iloisesti sekaisin.

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): keitot, tapas

Perunakroketit kaikilla mausteilla

Kroketteihin paistuu öljyssä rapea pinta.

Kroketteihin paistuu öljyssä rapea pinta…

...mutta sisus jää meheväksi. Syömään!

…mutta sisus jää meheväksi. Syömään!

Olen aina kavahtanut uppopaistamista. Niinhän valmistetaan vain epäterveellistä ruokaa ja öljy varmaankin syttyy palamaan ja siinä meni sitten sekä keittiö että terveys saman tien.

Kunnes törmäsin fanittamani Yotam Ottolenghin perunakoftareseptiin Guardianin nettisivuilla. Olemme askarrelleet näitä muhevia, mausteisia kroketteja nyt jo useamman kerran ja kehotan muitakin astumaan reippaasti uppopaistamisen epämukavuusalueelle. Ei se niin vaivalloista ollutkaan, ja keittiökin todennäköisemmin säästyy liekeiltä kuin palaa.

Resepti on mausteiltaan hyvinkin joustava. Yrtteinä voi käyttää muitakin kuin näitä tässä mainittuja – viimeksi silppusin sekaan myös basilikan loput. Kurkuman ja savupaprikan voi oikein hyvin jättää pois. Luulisin, että allergikot voivat korvata mantelilastut krouveilla korppujauhoilla.

  • noin 500 g perunoita (6–8 keskikokoista)
  • 30 g voita
  • yhteensä 2–2,5 dl tilliä, lehtipersiljaa, ruohosipulia ja korianteria silputtuna
  • 1 vihreä chili silputtuna
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 0,5 tl savupaprikaa
  • 100 g fetajuustoa
  • 0,5 tl sokeria
  • suolaa
  • kourallinen vehnäjauhoja
  • 1–2 kananmunaa
  • 100 g mantelilastuja
  • 2 tl korianterinsiemeniä
  • 1 tl jeeransiemeniä
  • 2–3 rkl seesaminsiemeniä
  • öljyä paistamiseen

Pese perunat ja laita ne paistumaan 200-asteiseen uuniin noin tunniksi. Anna jäähtyä hetki, kuori ja paloittele kulhoon. Murskaa perunat voin kanssa karkeaksi muusiksi. Lisää yrtit, feta ja mausteet. Sekoita ja tarkista maku.

Pyörittele massasta kymmenkunta koftaa ojennukseen leivinpaperille.

Paahda korianterin- ja jeeransiemeniä hetki pannulla ja murskaa ne. Sekoita mantelilastut, seesaminsiemenet ja mausteet keskenään.

Kata työpöydälle kolme lautasta. Levitä ensimmäiselle vehnäjauhoja, toiselle vatkatut kananmunat ja kolmannelle juuri tekemäsi maustesekoitus. Kieritä koftat yksi kerrallaan ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja viimeiseksi manteleiden ja mausteiden sekoituksessa. Siirrä takaisin leivinpaperille.

Kaada ruokaöljyä pieneen kattilaan noin 4 sentin korkeudelta eli nelisen desilitraa – riippuen kattilan koosta. Kuumenna öljy. Laske kuumaan kylpyyn kaksi tai kolme koftaa kerrallaan. Anna paistua pari minuuttia per puoli, eli kunnes pinta on rapea ja kullanruskea. Nosta hetkeksi talouspaperille, joka imee mukavasti ylimääräisen öljyn.

Syö kuumat ihanuudet sitruunan tai jogurttisen dippikastikkeen kanssa alkuruokana tai pääruoan lisukkeena.

Aloita tästä. Perunat kypsyvät uunissa tunnissa.

Aloita tästä. Perunat kypsyvät uunissa tunnissa.

Sekoita perunoihin voi, feta, yrtit ja muut mausteet.

Sekoita perunoihin voi, feta, yrtit ja muut mausteet.

Kieritä perunapötköille maukas pinta: ensi jauhot, sitten kananmuna, lopuksi manteli- ja mausteseos.

Kieritä perunapötköille maukas pinta: ensin jauhot, sitten kananmuna, lopuksi manteli- ja mausteseos.

2 kommenttia

Kategoria(t): ruoka

Kvinoalainen välikausisalaatti

Pähkinäinen kvinoa tukevoittaa mukavasti sitruksisen salaatin.

Pähkinäinen kvinoa tukevoittaa sitrussalaatin mukavasti.

Sitruksinen kvinoasalaatti sopii erittäin hyvin nautittavaksi vaikkapa savustetun kalan kanssa. Tätä tulee laitettua usein keväällä ja syksyllä – kun ei vielä tai kun ei enää ole kesän raikkaita salaattiaineksia, mutta ei myöskään olla siinä keskitalven vahvojen ruokien moodissa. Salaatti saattaisi istua aika hyvin myös lampaan seuraksi.

Nyt tarvitaan:

  • 2 dl kvinoaa
  • 3,5 dl vettä
  • 1 greippi tai verigreippi
  • 2 appelsiinia
  • 100 g kuivattuja aprikooseja
  • 30 g (eli pieni pussillinen) pinjansiemeniä
  • 2 kourallista yrttejä, esimerkiksi korianteria ja lehtipersiljaa
  • suolaa

Kastikkeseen:

  • 1 rkl sitruunanmehua ja mehua fileoiduista sitruksista
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 murskattu valkosipulinkynsi
  • cayennepippuria tai chiliä maun mukaan
  • suolaa

Huuhdo kvinoa kylmällä vedellä siivilässä. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Lisää kvinoa ja keitä sitä kannen alla miedolla lämmöllä kymmenen minuuttia.

Ota kattila levyltä. Mausta ripauksella suolaa ja sekoita  hyvin. Anna seistä kannen alla toiset kymmenen minuuttia, jotta vesi imeytyy kvinoaan kokonaan.

Kuori greippi ja poista kuoren valkoinen osa tarkasti. Leikkaa hedelmä fileiksi kalvojen välistä (katso kuvat). Kuori ja paloittele appelsiinit samalla tavalla. Leikkaa aprikoosit ohuiksi viipaleiksi.

Paahda pinjansiemenet kullanruskeiksi kuumalla, kuivalla paistinpannulla. Huuhdo, kuivaa ja silppua yrtit.

Sekoita kaikki kastikeaineet keskenään ja jatka sekoittamalla kastike kaikkien salaattiainesten kanssa. Jos välttämättä haluat, voit jättää osan sitrusten paloista ja aprikooseista koristeeksi.

Luomusitrukset saattavat näyttää välillä vähän kärsineiltä.

Luomusitrukset saattavat näyttää välillä vähän kärsineiltä.

Meillä sattui nyt olemaan punaista kvinoaa, mutta vaalea käy salaattiin aivan yhtä hyvin.

Meillä sattui nyt olemaan punaista kvinoaa, mutta vaalea sopii salaattiin aivan yhtä hyvin.

Kuoret pois greipistä.

Kuoret pois greipistä…

...ja sitten sitrus fileiksi. Leikkaa hedelmät lohkoiksi kalvojen välistä.

…ja sitten sitrukset fileiksi. Leikkaa siis hedelmät lohkoiksi kalvojen välistä. Paloittele lohkot vielä pariin, kolmeen osaan.

Sekoita kaikki salaatin ainekset ja kastike.

Sekoita kaikki salaatin ainekset ja kastike.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ruoka, salaatit