Teeveestä tuttu Meri-Tuuli Lindström on tehnyt hienon kesäisen keittokirjan, joka kelpaa tuliaiseksi mökille kuin mökille. Kirjassa on hauskoja ja trendikkäitä mökkioloissa kokattavaksi sopivia ruokia, mutta Mökin keittokirjaan on saatu sopimaan myös kunnon tietopaketit grillauksesta, savustuksesta ja nuotiolla kypsentämisestä. Lauri Tammisen kuvat tihkuvat kesän tunnelmaa niin, että mökitönkin alkaa kaivata järven rantaan ilta-aurinkoon lohta loimuttamaan. Onneksi reseptejä voi testata myös kotioloissa.
Me grillasimme lohinyyttejä, jotka maustetaan thaityyliin kalakastikkeella, inkiväärillä ja kookosmaidolla. Nyyteistä paljastui grillaamisen jälkeen mehevää, kypsää kalaa ja aivan täydellisiksi maustuneita kasviksia.

Valitse chilit omien tulisuusmieltymystesi mukaan. Tämä kastike syntyi nyt peruschileistä ja yhdestä habanerosta. Kaunista ja hyvää!
Kiehautimme kirjan reseptillä myös makean chilikastikkeen. Simppeli soosi on niin hyvää ja puhtaan makuista, että kaupan kastikkeet saavat meidän puolestamme tästä lähtien pölyttyä hyllyillään.
Näistä aineksista syntyy neljä lohinyyttiä.
- noin 1 kg lohta fileenä
- suolaa
- 2–3 porkkanaa
- 1 punainen paprika
- 100 g sokeriherneitä
- 1 purjon valkoinen osa
- 3 sentin pala inkivääriä
- noin 2 dl kookosmaitoa
- nam pla -kalakastiketta
- 1 limen mehu
- makeaa chilikastiketta
Poista ensin lohesta ruodot ja nahka. Ripottele kalan pinnalle suolaa ja leikkaa se neljäksi palaksi.
Suikaloi kaikki kasvikset ja leikkaa inkivääri tikuiksi.
Repäise foliosta kahdeksan palaa, ja aseta niistä aina kaksi päällekkäin. Laita folioiden päälle pätkä narua ja sen päälle kunnon pala voipaperia.
Jaa kasvikset neljään kasaan voipapereille ja mausta kevyesti kalakastikkeella.
Aseta kalat kasviskekojen päälle, ja mausta ne vielä limen mehulla ja makealla chilikastikkeella. Lusikoi lopuksi palojen päälle kokoosmaitoa.
Sulje voipaperi paketiksi ja sido se narulla kiinni. Kääri paketit kaksinkertaiseen folioon.
Paahda paketteja keskikuumalla grillillä 20–30 minuuttia. Tarjoa ruoka basmatiriisin tai nuudeleiden kanssa.
Jos grillaus ei kiinnosta, nyytit voi toki kypsentää myös uunissa.
Makea chilikastike
- 4 punaista chiliä
- 1 dl väkiviinaetikkaa
- 1 dl sokeria
Halkaise chilit ja poista siemenet. Silppua pieniksi.
Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Alenna lämpöä ja anna kastikkeen poreilla viitisen minuuttia. Siinä se!
Kaada kastike puhtaaseen lasipurkkiin ja käytä pois.
(Valitse muuten kastikkeeseen käyttämäsi chilit omien tulisuusmieltymystesi mukaan. Me aloitimme aika hillitysti, mutta seuraavaan satsiin silputaan jo useampi habanero.)