Avainsana-arkisto: vuohenjuusto

Parsaa & appelsiinilla maustettua tuorejuustokastiketta

Appelsiinilla ja rakuunalla maustettu tuorejuustokastike on raikkaan kesäinen lisuke parsalle.

Appelsiinilla ja rakuunalla maustettu tuorejuustokastike on parsan raikas lisuke.

Parsa on kevään sesonkiherkuista paras. Se on niin hyvää, että sitä jaksaa syödä pitkään ihan perinteisten lisukkeiden kanssa. Jos nyt kuitenkin hollandaise, voisula ja parmesaani alkavat kyllästyttää, kokeile tätä: raikas rakuunalla ja appelsiinilla maustettu kastike sopii niin keitetyn kuin grillatunkin parsan seuraksi.

  • 2 nippua tuoretta vihreää parsaa
  • 200 g vuohentuorejuustoa tai ricottaa
  • puoli teelusikallista kuivattua rakuunaa
  • 1 tl omena- tai valkoviinietikkaa
  • puolikkaan appelsiinin mehu
  • raastettua appelsiinin kuorta
  • mustapippuria

Valmista parsat mielesi mukaan keittämällä tai grillaamalla.

Kastike valmistuukin sitten parsojen kypsyessä: sekoita kulhossa sauvasekoittimella tuorejuusto, rakuuna, etikka ja appelsiinimehu. Mausta mustapippurilla.

Levitä kypsät parsat vadille ja kaada niiden päälle osa kastikkeessa. Koristele appelsiininkuorella ja laita loput kastikkeesta tarjolle kulhossa.

Veikkaan muuten, että tätä samaa soosia voisi syödä myös sekalaisten grillattujen kasvisten kanssa – vink vink.

Parsa on kevään merkki, ja kausi jatkuu pitkään.

Parsa on kevään merkki, ja kausi jatkuu pitkään.

 

Advertisement

Jätä kommentti

Kategoria(t): kasvisruoka

Pastaa, viinirypäleitä & appelsiinia

Hedelmäisen maukasta kevätpastaa, olkaa hyvät.

Hedelmäisen maukasta kevätpastaa, olkaa hyvä.

Tunnen ainakin yhden ihmisen, joka ei voi sietää hedelmiä lämpimässä ruuassa. Sori Santtu, tämä pasta ei siis ole sinulle, mutta me muut voimme nyt lisätä nopeiden ja hurmaavien pastojen listalle taas yhden uuden ohjeen.

Resepti on Henri Alénin Vuoden keittokirjasta. Tykkään kirjasta kovasti. Aluksi kokki Alén esittää hyvinkin selväjärkiset käsityksensä arkiruuasta, ja ruokaohjeet ovat ”2010-luvun kotiruokaa”, jossa on mukavasti vaikutteita Aasian ja Lähi-idän keittiöistä.

Alénin vuohenjuusto-vesikrassipasta pääsee avokadopastan seuraksi ihmissuhdepastojen sarjaan, koska Alén paljastaa vaimonsa joskus hurmanneen hänet tällä ruualla. Avokadopastasta meillä ei koskaan riehaannuttu, mutta tämä etäisesti hedelmäsalaattia muistuttava viehättävä ruoka saattoi hyvinkin tulla keittiöömme jäädäkseen.

Alénin mukaan tämä pasta on hyvää jopa kylmänä salaattina seuraavana päivänä. Uskon sen. Me vain emme ole vielä päässeet kokeilemaan, koska ruoka on kadonnut kulhosta viimeistä murua myöten heti lämpimänä.

Koska Juha ei ole kovinkaan suuri vuohenjuuston ystävä, testasimme ohjeen nyt myös fetalla. Hyvin toimii! Valitse itse, kumpaa juustoa käytät.

  • 100 g pehmeää vuohenjuustoa (chevre) tai fetaa
  • 2 appelsiinia
  • 3 kevätsipulia (tai kourallinen ruohosipulia)
  • 200 g kivettömiä vihreitä viinirypäleitä
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 rasia tai ruukku vesikrassia
  • suolaa ja mustapippuria
  • 400 g simpukkapastaa (gnocchi)

Murenna juusto ison kulhon pohjalle.

Pese appelsiinit huolellisesti. Raasta hedelmien kuori juuston joukkoon ja purista sekaan myös appelsiinien mehu.

Silppua kevätsipuli ja halkaise viinirypäleet. Lisää ne kulhoon oliiviöljyn ja vesikrassin kanssa. Sekoita.

Keitä pasta kypsäksi väljässä vedessä ohjeen mukaan. Sekoita kypsä pasta kulhoon muiden raaka-aineiden sekaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Simpukkapasta on tähän ruokaan täydellinen valinta, koska gnocchit koppaavat viinirypäleiden puolikkaat luontevasti suojiinsa.

Tehdäänpä näistä pastaa, ei hedelmsalaattia.

Tehdäänpä näistä pastaa.

Murenna kulhon pohjalle juusto, lisää sekaan appelsiinien raastettu kuori ja mehu.

Murenna kulhon pohjalle juusto, lisää sekaan appelsiinien raastettu kuori ja mehu.

Lisää keitetty pasta kulhoon. Gnocchit ja viinirypäleet löytävät toisensa nopeasti.

Lisää keitetty pasta kulhoon. Gnocchit ja viinirypäleet löytävät toisensa nopeasti.

Keväisen hedelmäinen pasta syntyy alle puolessa tunnissa.

Keväinen pasta syntyy alle puolessa tunnissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): pasta, ruoka

Tatinin suolainen sisko

Tuhti Tatin passaa hyvin lounaaksi tai iltapalaksi.

Suolainen Tatin passaa hyvin lounaaksi tai iltapalaksi.

Olette kai loppukesän leiponeet omenaisen sokerisia Tarte Tatineja kyllästymiseen asti. Sitten onkin aika kasata samalla tekniikalla suolainen paistos, jossa on sen verran tuhdit aineet, että nälkä lähtee varmasti.

Tämä on kasvisversio espanjalaisen El Pais -lehden reseptistä, jossa piirakkaan on tietenkin piilotettu myös ilmakuivattua kinkkua. Jos epäilet lihatonta versiota, lisää toki muutama siivu jamonia tomaattien ja sipulin sekaan.

PIlko tomaatit, mausta suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä. Paahda uunissa noin 45 minuuttia.

Pilko tomaatit, mausta suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä. Paahda uunissa noin 45 minuuttia.

Taikina

  • 200 g vehnäjauhoja
  • 100 g voita
  • 1 munankeltuainen
  • 1/2 tl sokeria
  • 1/2 tl suolaa

Täyte

  • noin 400 g perunoita
  • noin 300 g kirsikkatomaatteja
  • 150 g vuohenjuustoa
  • 1 sipuli
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl voita
  • tuoretta rosmariinia, timjamia tai oreganoa
  • suolaa
  • mustapippuria

Tee ensin taikina. Laita kulhoon jauhot, suola ja sokeri, paloittele sekaan voi. Sekoita murumaiseksi käsin tai koneella. Lisää kananmunan keltuainen. Jos taikina kaipaa notkistamista, lisää hiukan vettä. Pyöritä palloksi ja laita jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Pilko tomaatit uunipellille, mausta suolalla ja oliiviöljyllä ja laita 140-asteiseen uuniin paahtumaan kolmeksi vartiksi.

Keitä perunat suolatussa vedessä kypsiksi. Paistokseen sopivat kesällä uudet perunat ja lopun vuotta keltaiset, kiinteät puikulaperunat.

Kuullota pilkottu sipuli pannulla öljyssä pehmeäksi ja siirrä odottamaan.

Sulata ja sekoita pienessä kasarissa ruokalusikallinen voita ja saman verran hunajaa. Anna kiehahtaa, mutta älä polta!

Viipaloi kypsät perunat (älä turhaan kuori), siivuta vuohenjuusto.

Kauli kylmä taikina hiukan paistinpannua tai uunivuokaa suuremmaksi ympyräksi.

Laita käyttämäsi pannun pohjalle varmuuden vuoksi leivinpaperi. Kaada sen päälle paistettu voi ja hunaja. Levitä seoksen päälle kerros siististi siivutettuja perunoita, hiukan suolaa ja mustapippuria.

Kippaa perunoiden päälle tomaatit, yrtit, kuullotettu sipuli – ja jamon serrano, jos haluat. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Lado seuraavaksi pannuun vuohenjuusto ja levitä sen päälle taikinalevy. Käännä taikinan reunat kevyesti leivinpaperin ja täytteen väliin. Pistele pohjaan muutama reikä haarukalla.

Paista 200-asteisessa uunissa 45–60 minuuttia. Jos paistoksen pinta ruskistuu liikaa, peitä se foliolla.

Ota Tatin uunista ja kumoa se lautaselle. Anna rauhoittua hetki, ja poista pinnalta leivinpaperi.

Juuston ja perunoiden yhdistelmä on sen verran tuhti, että Tatin tarvitsee seurakseen vain salaattia ja lasillisen punaviiniä.

Pehmeää vuohenjuustoa ja rosmariinia täytteeksi...

Pehmeää vuohenjuustoa ja rosmariinia täytteeksi…

...kuten myös perunat, tomaatit ja tällä kertaa punasipuli.

…kuten myös perunat, tomaatit ja tällä kertaa punasipuli.

Peitä täytteet taikinalla.

Peitä täytteet taikinalla.

 

Kumoa kypsä paistos isolle lautaselle ja odota hetki, ennen kuin poistat leivinpaperin.

Kumoa kypsä paistos isolle lautaselle ja odota hetki, ennen kuin poistat leivinpaperin.

Tämä versio olisi saanut olla uunissa vielä pidempään. Tatinin pinta saa ruskettua ihan kunnolla.

Tämä versio olisi saanut olla uunissa vielä pidempään. Tatinin pinta saa ruskettua ihan kunnolla.

7 kommenttia

Kategoria(t): leivonta, ruoka

Ottolenghin valkosipulipiirakka

Piiras paistuu kullanruskeaksi kolmessa vartissa.

Piiras paistuu kullanruskeaksi kolmessa vartissa.

Käytä kolme kokonaista valkosipulia.

Käytä kolme kokonaista valkosipulia.

Ottolenghin ohjeessa käytetään pehmeää ja kovaa vuohenjuustoa, mutta tuon kovemman voi aivan hyvin korvata esimerkiksi cheddarilla.

Ottolenghin ohjeessa käytetään pehmeää ja kovaa vuohenjuustoa, mutta tuon kovemman voi aivan hyvin korvata esimerkiksi cheddarilla.

No niin, arvoisa yleisö! Pääsemme vihdoin käsittelemään suosikkikokki Yotam Ottolengin Plenty-keittokirjaa. Kuuluisan Jerusalemin edeltäjä on lähes 300-sivuinen kasviskeittokirja, ja voi vitsi, että on kekseliäitä ja monipuolisia reseptejä kirja täynnä. Tykkään siitäkin, että kirjan ohjeet on järjestetty pääraaka-aineen mukaan: siis juurekset, sipulit, kurpitsat, tomaatit ja niin edelleen.

Olemme ehtineet testata vasta muutamia kirjan ruokia, mutta tämän valkosipulipiirakan teimme jo toisen kerran. Valkosipulien keittely ja karamellisointi kannattaa, vaikka siihen nyt muutama kymmenen minuuttia meneekin. Kynsistä tulee pullean meheviä, suorastaan hedelmäisiä. Kun ne vielä saavat muhia uunissa vuohenjuuston kanssa, ne vievät kielen mennessään.

  • 1 paketti valmista piirakkataikinaa tai itse tehty pohja vaikka tällä reseptillä
  •  3 kokonaista valkosipulia
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • 2 dl vettä
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl tuoretta rosmariinia
  • 1 rkl tuoretta timjamia
  • 120 g pehmeää vuohenjuustoa
  • 120 g kovaa vuohenjuustoa
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl creme fraichea
  • suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi.

Vuoraa piirakkavuoka voitaikinalla. Levitä sen pinnalle leivinpaperi ja sen päälle esimerkiksi haarukoita ja veitsiä pitämään taikina litteänä. Paista piirakkapohjaa 20 minuuttia. Poista ruokailuvälineet ja leivinpaperi, paista vielä kymmenisen minuuttia tai niin pitkään, että pohja on kullanruskea.

Kuori kolmen valkosipulin kynnet. Laita ne runsaan veden kanssa pieneen kattilaan ja keitä kolmisen minuuttia. Kaada kynnet siivilään ja valuta hyvin. Kuivaa kattila, lisää sen pohjalle oliiviöljy ja valkosipulit. Paista reippaalla lämmöllä kaksi minuuttia. Lisää balsamico ja vesi, kiehauta ja anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenen minuuttia.

Lisää sokeri, silputut yrtit ja ripaus suolaa. Anna kiehua keskilämmöllä vielä toiset kymmenen minuuttia tai niin pitkään, että suurin osa nesteestä on haihtunut, ja kynnet ovat tumman siirapin peitossa.

Murra molemmat vuohenjuustot paloiksi ja levitä ne kypsälle piirakkapohjalle. Lusikoi karamellisoidut valkosipulit juustojen päälle.

Vatkaa kulhossa sekaisin kananmunat ja creme fraiche sekä puoli teelusikallista suolaa ja hiukan mustapippuria. Kaada seos juustojen ja valkosipulien päälle.

Laske uunin lämpötila 160 asteeseen ja työnnä piirakka uuniin. Paista 45 minuuttia tai niin pitkään, että täyte on hyytynyt ja piiras on saanut pintaansa kauniin värin.

Anna kypsän piiraan jäähtyä hiukan. Koristele muutamalla timjamin oksalla ja tarjoa lämpimänä. Luulen, että kelpaa nirsommallekin vieraalle.

Keitä, mausta balsamicolla ja yrteillä, keitä vielä.

Keitä, mausta balsamicolla ja yrteillä, keitä vielä.

Kaada kermojen ja kananmunien seos juustojen ja valkosipulien päälle.

Kaada creme fraichen ja kananmunien seos juustojen ja valkosipulien päälle.

Piirakan voi tarjota sellaisenaan tai salaatin kanssa.

Piirakan voi tarjota sellaisenaan tai salaatin kanssa.

2 kommenttia

Kategoria(t): leivonta, ruoka