Olen kasvattanut valtavan korianterisadon, ensimmäisen kerran elämässäni. Se ei olisi onnistunut ilman Kanjanaa. Hän pysäytti pyöränsä meidän aidan vierustalle kesäkuun alussa ja kysyi iloisesti, mitä meidän pihalla kasvaa. Seuraavan tunnin aikana olimme selvittäneet perusasiat toisistamme ja pyöräilleet katsomaan myös Kanjanan viljelyksiä. Ja minä olin saanut lahjaksi valtavan muovipussillisen thaimaalaisia korianterinsiemeniä.
En ollut uskonut, että korianteri menestyisi Suomen kesässä. Kanjana kuitenkin kertoi kasvattaneensa myös vuosi sitten, kammottavan kylmänä kesänä, korianterista kolme satoa. Oli siis pakko perustaa pihalle vielä yksi penkki ja kylvää korianteri. Onneksi! Se on ollut kesän ihme ja olen siitä suorastaan ylpeä. Sitä on jo pakastimessakin, ja nyt sitä on myös tässä afganistanilaisessa korianterichutneyssä, jota talvella tein thaikaupan korianterista.
Alun perin resepti on Sally Butcherin Vegestan-keittokirjasta, josta on löytynyt monta muutakin hauskaa ja toimivaa ohjetta. Näillä määrillä syntyy yksi pienehkö purkillinen hiukan pestoa muistuttavaa maustekastiketta.
- yksi iso nippu korianteria
- 1–4 pientä punaista tai vihreää chiliä
- 3–4 valkosipulinkynttä
- 50 g eli kourallinen saksanpähkinöitä
- 1 tl sokeria
- 1–2 tl suolaa
- kourallinen rusinoita
- 1 dl valkoviinietikkaa
Huuhtele korianteri, kuori valkosipulit, poista chileistä kannat ja siemenet. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja surauta tahnaksi. Chutneyn voi tietenkin valmistaa myös morttelissa: jauha silloin valkosipuli, pähkinät, suola ja sokeri ensin yhteen. Silppua korianteri ja chilit hienoksi. Sekoita lopulta yrttiseos, tahna ja valkoviinietikka keskenään.
Itse kukin voi käyttää niin paljon chiliä kuin oma suu kestää. Saksanpähkinät voi hyvin korvata esimerkiksi manteleilla ja rusinat voi jättää kokonaan pois. Iso korianterinippu on sellainen, jonka voi ostaa aasialaisia ja Lähi-idän elintarvikkeita myyvistä kaupoista. Kotimaisia hentoja ruukkukoriantereita pitää ostaa kolme tai vähintään kaksi.
Teimme chutneyta buffetpöytään sekä vappuna että juhannuksena – se kelpaa yhtä hyvin niin grillattujen kasvisten, kalan kuin perusmakkaran seuraksi. Jos purkki ei tyhjene yhdellä aterialla, loput voi levittää seuraavina päivinä leivän päälle.