Kesähitti: Kesäkurpitsa-sitruunapasta

On kovaa työtä estää kesäkurpitsoja kasvamasta liian isoiksi. Ne ovat nopeita ja venyvät salaa muhkeiden lehtiensä suojissa.

On kovaa työtä estää kesäkurpitsoja kasvamasta liian isoiksi. Ne ovat nopeita ja venyvät salaa muhkeiden lehtiensä suojissa.

Siivilässä odottaa taas puoli tusinaa kesäkurpitsaa: mitähän niistä tänään tekisi?

Elokuun alussa jokainen päivä on kesäkurpitsapäivä, mutta onneksi tuo kasvun ihme on mitä sopeutuvaisin vihannes. Saku Tuomisen hienosta Aglio & olio -pastakeittokirjasta löytyi kolme houkuttelevan kesäistä sitruunapastan ohjetta – ilman kesäkurpitsaa. Mutta mitä siitä: me lisäsimme sitä silti. Jamie Oliver suositteli laittamaan mukaan myös basilikaa, ja sehän sopi meille.

Hämmästyimme itsekin, kuinka hyvää siitä tuli. Näin:

Pilko kaksi valkosipulin kynttä ja 2–3 pientä kesäkurpitsaa. Kuullota niitä pannulla oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää 2 dl kermaa ja keitä hiukan kokoon. Lisää yhden sitruunan raastettu kuori ja puolikkaan mehu. Hauduta muutama minuutti. Silppua sitten sekaan kunnolla tuoretta basilikaa, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita juuri keittämääsi pastaan. Tarjoile parmesaanin kanssa.

Jaoin mielestäni kerrassaan herkullisen pastan reseptin Facebook-kavereille, ja se päätyi myös Tiinan Pics, dots & stripes -blogiin . Minttu luonnehti ruokaa osuvasti: se on samalla sekä syntisen kermainen että raikas kuin sitruunasorbetti. Johanna keksi, että tässä on selvästi uusi avokadopasta. Seuraavaa hittiä odotellessa syömme muuten hieman lisää kesäkurpitsaa.

Sitruunaisen kesäbiisin kokkauksen taustalle esittää tietenkin Lasse Mårtensson.

Spaghetti sopii sitruunaisen kastikkeen seuraksi hyvin, mutta yhtä hyvin lautaselle käy tagliatelle.

Spaghetti sopii sitruunaisen kastikkeen seuraksi hyvin.

Advertisement

4 kommenttia

Kategoria(t): pasta, puutarha, ruoka

4 responses to “Kesähitti: Kesäkurpitsa-sitruunapasta

  1. Uusi ruokablogi, mahtavaa! 🙂

    Tämä on kyllä ollut kesän paras resepti, jota on jo tehty ainakin viidesti ja reseptiä jaettu ystäville. Kiitos!

  2. Pia

    Mmmmmm… Tää on hyvää myös tuontikurpitsasta, keskellä talvea! Kaapissa ei ollut basilikaa, joten silppusin sekaan tuoretta oreganoa samalla kun lisäsin kerman. Vähän terävämpi yrttisäväys, tosi hyvää.

    • Ihanaa, hauska kuulla! Tuosta reseptistä taidamme olla oikeasti ylpeitä, koska ainakin luulemme, että se on omaa tuotantoa. Jos tarkkaan jaksais etsiä, jostain löytyis varmaan samanlainen. Blogi täyttää muuten tänään 4.2.2014 tasan puoli vuotta – onnea meille 🙂

  3. Juha Ranta

    Kokkasin tämän kesäkurpitsapastan taas kerran. Hyvää tuli, kiitos ohjeesta! Äskeisellä Italian reissulla huomasin, että siellä myydään kesäkurpitsaa pieninä ”raakileina”, siis hiukan kukinnan jälkeen. Usein kuivunut kukkakin on vielä näkyvissä. Ovat maukkaita. Onko sellaisia koskaan Suomessa myytävänä? – Juha Ranta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s