Aihearkisto: kastike

Kuhaa de la casa

Kuhaa, viinikastiketta ja perunalunta. Mon dieu!

Kuhaa, viinikastiketta ja perunalunta. Mon dieu!

Kirjan nimi on Parhaat kalaruuat (Stora fiskskolan) ja se on sivun 5 mukaan painettu Saksan demokraattisessa tasavallassa vuonna 1989. Görn Helleblad on koonnut teokseensa sekä ohjeita kaikenlaisten kalojen käsittelyyn että fiinihköjä viini- ja konjakkikastikkeilla höystettyjä kalaruokia ajalta ennen uunilohen valtakautta.

Me kaivamme kirjasta säännöllisin väliajoin esiin yhden reseptin. Herra Hellebladin mielestä ruoka pitäisi tehdä lohesta, mutta meidän mielestämme tämä valkoviinikastike sopii vieläkin paremmin lähijärvestä pyydetyn kuhan seuraksi. Täydellinen valinta hiukan juhlavampaan ruokahetkeen!

Tällä ohjeella syntyy kuhaa kahdelle nälkäiselle.

  • 2 pientä tai keskikokoista kuhafilettä
  • 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • puolikas kalaliemikuutiota
  • 2–3 dl ranskankermaa
  • 1,5 dl suikaloitua, kuorittua kurkkua
  • 50 g voita
  • suolaa
  • ripaus cayennepippuria
  • koristeeksi kirjolohenmätiä

Murenna kalaliemikuutio laakeaan, kannelliseen pannuun. Puolita kuhafileet, laita ne pannulle ja kaada päälle viini ja viinietikka.

Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja hauduta kalaviipaleet kypsiksi hiljaisella tulella. Siihen menee noin 5–8 minuuttia, palojen paksuudesta riippuen.

Nosta kalat pannulta vadille, peitä vati foliolla ja pidä lämpimänä uunissa sen aikaa, kun valmistat kastikkeen.

Keitä viinilientä pannulla kokoon niin, että sitä on jäljellä enää pari, kolme ruokalusikallista.

Lisää ranskankerma ja kurkkusuikaleet, keitä hetki.

Ota pannu pois levyltä ja vispaa voi nokareina kastikkeeseen. Mausta suolalla ja cayennepippurilla.

Nosta kuhaviipaleet ruokailijoiden lautasille ja lusikoi kastiketta kalan päälle. Tarjoile heti perunalumen tai keitettyjen perunoiden kanssa.

Perunalumi syntyy niin, että kuorit ja keität kypsiksi hyvälaatuisia perunoita ja taiot niistä lunta perunapusertimella. Jos et omista puserrinta, tarjoile kalan kanssa keitettyjä perunoita – perunamuusi kun on hiukan liikaa kermaisen ja voisen kastikkeen kanssa.

Vähän kalpean annoksen ulkonäkö piristyy, kun kruunaat sen lusikallisella aurinkoista kirjolohenmätiä, mutta kala maistuu kyllä ilmankin. Bon appétit!

Näsijärven kuhaa Tampereen Kauppahallista, olkaa hyvä.

Supertuoretta Näsijärven kuhaa Tampereen Kauppahallista, olkaa hyvä.

Kurkku on tässä viinikastikkeessa se juttu.

Kurkku on tässä viinikastikkeessa se juttu. Oikein vetisestä talvikurkusta kannattaa poistaa siemenetkin.

Perunalumi on tämän kalaruuan paras seuralainen.

Perunalumi on kuhan ja viinikastikkeen paras seuralainen.

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): kala, kastike, ruoka

Voi: tee se itse

Kyllä sen voi tehdä itse.

Kyllä sen voi tehdä itse.

Nyt tehdään se, mistä äiti aina varoitti: vatkataan kermaa niin pitkään, että siitä tulee voita.

Voitahan saa kaupasta, te sanotte nyt. No saa tietenkin, mutta itse tehty on hupaisa ohjelmanumero, jota kaupasta ei saa.

Olemme testanneet, että voi syntyy käsivoimin vispaamalla sähköttömissä mökkioloissa. Vispilän kanssa heiluminen pitää lisäksi lämpimänä, mikä on syytä pitää mielessä nyt, kun tulossa on taas yksi kolea juhannus.

Siis: kesän ensimmäiset siiklipotut, tilliä, silliä ja kuohkeaa voita. Aika hyvä.

  • 5 dl kermaa
  • 2 rkl kermaviiliä
  • merisuolaa

Kaada kerma kulhoon, sekoita mukaan kermaviili. Vatkaa joko vispilällä tai sähkövatkaimella niin pitkään, että rasva erottuu nesteestä. Siivilöi neste pois ja mausta voi suolalla.

Kuohkeaan voihin on helppo sekoittaa mausteeksi esimerkiksi persiljaa tai ruohosipulia, miksei myös sitruunankuorta.

Siirrä voi rasiaan ja anna viilentyä hetki jääkaapissa.

Puolesta litrasta kermaa syntyi muuten viimeksi tasan 225 grammaa kesävoita.

Kaada kerma kulhoon ja aloita työ.

Kaada kerma kulhoon ja aloita työ.

Kyllä se sieltä erottuuu! Siivilöi neste pois voista.

Kyllä se sieltä erottuuu! Siivilöi neste pois voista.

Perunoita, silliä, voita. Pöytäkesustelu käydään nyt siitä, laitetaanko uudet perunat kypsymään kylmään vai kiehuvaan veteen.

Perunoita, silliä, voita ja tilliä. Pöytäkeskustelu käydään nyt sitten siitä, laitetaanko uudet perunat kypsymään kylmään vai kiehuvaan veteen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kastike, ruoka

Thaimaiset lohinyytit & makea chilikastike

Paketista paljastuu kypsää kalaa ja mahtaviksi maustuneita kasviksia.

Paketista paljastuu kypsää kalaa ja mahtavan maustuneita kasviksia.

Teeveestä tuttu Meri-Tuuli Lindström on tehnyt hienon kesäisen keittokirjan, joka kelpaa tuliaiseksi mökille kuin mökille. Kirjassa on hauskoja ja trendikkäitä mökkioloissa kokattavaksi sopivia ruokia, mutta Mökin keittokirjaan on saatu sopimaan myös kunnon tietopaketit grillauksesta, savustuksesta ja nuotiolla kypsentämisestä. Lauri Tammisen kuvat tihkuvat kesän tunnelmaa niin, että mökitönkin alkaa kaivata järven rantaan ilta-aurinkoon lohta loimuttamaan. Onneksi reseptejä voi testata myös kotioloissa.

Me grillasimme lohinyyttejä, jotka maustetaan thaityyliin kalakastikkeella, inkiväärillä ja kookosmaidolla. Nyyteistä paljastui grillaamisen jälkeen mehevää, kypsää kalaa ja aivan täydellisiksi maustuneita kasviksia.

Chilikastike syntyi nyt peruschileistä ja yhdestä habanerosta. Kaunista!

Valitse chilit omien tulisuusmieltymystesi mukaan. Tämä kastike syntyi nyt peruschileistä ja yhdestä habanerosta. Kaunista ja hyvää!

Kiehautimme kirjan reseptillä myös makean chilikastikkeen. Simppeli soosi on niin hyvää ja puhtaan makuista, että kaupan kastikkeet saavat meidän puolestamme tästä lähtien pölyttyä hyllyillään.

Näistä aineksista syntyy neljä lohinyyttiä.

  • noin 1 kg lohta fileenä
  • suolaa
  • 2–3 porkkanaa
  • 1 punainen paprika
  • 100 g sokeriherneitä
  • 1 purjon valkoinen osa
  • 3 sentin pala inkivääriä
  • noin 2 dl kookosmaitoa
  • nam pla -kalakastiketta
  • 1 limen mehu
  • makeaa chilikastiketta

Poista ensin lohesta ruodot ja nahka. Ripottele kalan pinnalle suolaa ja leikkaa se neljäksi palaksi.

Suikaloi kaikki kasvikset ja leikkaa inkivääri tikuiksi.

Repäise foliosta kahdeksan palaa, ja aseta niistä aina kaksi päällekkäin. Laita folioiden päälle pätkä narua ja sen päälle kunnon pala voipaperia.

Jaa kasvikset neljään kasaan voipapereille ja mausta kevyesti kalakastikkeella.

Aseta kalat kasviskekojen päälle, ja mausta ne vielä limen mehulla ja makealla chilikastikkeella. Lusikoi lopuksi palojen päälle kokoosmaitoa.

Sulje voipaperi paketiksi ja sido se narulla kiinni. Kääri paketit kaksinkertaiseen folioon.

Paahda paketteja keskikuumalla grillillä 20–30 minuuttia. Tarjoa ruoka basmatiriisin tai nuudeleiden kanssa.

Jos grillaus ei kiinnosta, nyytit voi toki kypsentää myös uunissa.

Makea chilikastike

  • 4 punaista chiliä
  • 1 dl väkiviinaetikkaa
  • 1 dl sokeria

Halkaise chilit ja poista siemenet. Silppua pieniksi.

Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Alenna lämpöä ja anna kastikkeen poreilla viitisen minuuttia. Siinä se!

Kaada kastike puhtaaseen lasipurkkiin ja käytä pois.

(Valitse muuten kastikkeeseen käyttämäsi chilit omien tulisuusmieltymystesi mukaan. Me aloitimme aika hillitysti, mutta seuraavaan satsiin silputaan jo useampi habanero.)

Ja suikaloidut kasvikset neljään kasaan.

Jaa suikaloidut kasvikset neljään kasaan.

Lohi asettuu kasvispedille ja saa pinnalleen suolaa.

Lohi asettuu kasvispedille.

Valuta mukaan kokoosmaito.

Valuta mukaan kokoosmaito.

Paketti pysyisi koossa myös ilman narua, mutta näyttäähän tämä todella sievältä.

Paketti pysyisi koossa myös ilman narua, mutta näyttäähän tämä todella sievältä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): grillaus, kala, kastike, ruoka

Fenkoliset kasvispyörykät & tomaattikastike

Tarjoa fenkolipullia alkupalana tomaattikastikkeen kanssa.

Tarjoa fenkolipyöryköitä tomaattikastikkeen kanssa.

Kasvispyörykkäohjeilla syntyy usein pettymyksiä ja alavireistä ruokaa, mutta onneksi meillä on Jamie Oliver. Paahdetusta fenkolista, pinjansiemenistä ja parmesaanista pyöritellyissä pullissa on sopivasti särmää: fenkolista tulee ruokaan luonteikasta makua ja jopa pikkuisen makeutta.

Resepti löytyi Jamie Magazinen huhti-toukokuun 2015 numerosta, jossa tuntui olevan muutenkin tavallista enemmän kiinostavia ohjeita.

Ihan ohjeen mukaan tehdyistä pullista tuli lopulta hiukan kuivakoita, joten ensi kerralla saatamme vähentää hiukan korppujauhoja tai lisätä taikinaan esimerkiksi lorauksen öljyä.

  • 2 keskikokoista fenkolia
  • oliiviöljyä
  • 2 rkl pinjansiemeniä
  • 2 rkl kurpitsansiemeniä
  • 4 valkosipulinkynttä kuorittuna
  • puolikas punaista chilliä silputtuna
  • 50 g parmesaania raastettuna
  • 100 g korppujauhoja
  • kananmunan keltuainen
  • kourallinen lehtipersiljaa
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • loraus balsamiviinietikkaa

Napsauta uuni lämpenemään 180 asteeseen. Paloittele fenkolit reiluiksi siivuiksi ja levitä uunivuokaan. Pirskota päälle öljyä ja työnnä uuniin paahtumaan puoleksi tunniksi.

Ripottele fenkoleiden kanssa samaan vuokaan pinjan- ja kurpitsansiemenet, ja paahda vielä 5–10 minuuttia eli niin pitkään, että fenkoli kypsyy. Anna jäähtyä viitisen minuuttia.

Hienonna yleiskoneessa kaksi valkosipulinkynttä ja chili. Lisää jäähtyneet fenkolit ja siemenet, hienonna taas, mutta älä liian sileäksi.

Raasta mukaan parmesaani, lisää korppujauho ja keltuainen. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita taikinaksi.

Nosta uunin lämpö 200 asteeseen. Pyörittele taikinasta voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tai -pellille 15–20 pyörykkää.

Ripauta palleroille hiukan oliiviöljyä ja paista ne uunissa kullankeltaisiksi ja rapeiksi.

Tee sillä aikaa tomaattikastike. Kaada paistinpannulle loraus oliiviöljyä ja murskaa sekaan kaksi kynttä valkosipulia. Lisää joukkoon persiljan silputut varret. Paista pari minuuttia ja lisää sitten joukkoon purkillinen tomaatimurskaa. Kiehauta.

Huuhtele tomaattimurskapurkki noin desilitralla vettä. Lisää se ja loraus balsamicoa pannulle. Alenna lämpöä ja anna soosin poreilla hellalla vähintään kymmenen minuuttia. Soosi vain paranee, jos annat sen muhia matalalla lämmöllä vaikkapa puolisen tuntia. Mausta kastike sitten suolalla ja pippurilla.

Voit tarjota pyörykät pastan kanssa tai pelkästään tomaattikastikkeella höystettyinä. Ripottele kuitenkin annoksen päälle silputtua persiljaa.

 

Jamie Magazinen Italia-numero on täynnä ohjeita, jotka houkuttelevat testaamaan.

Jamie Magazinen Italia-numero on täynnä ohjeita, jotka houkuttelevat testaamaan.

Paloittele fenkolit ja siirrä ne uuniin paahtumaan kypsiksi.

Paloittele fenkolit ja siirrä ne uuniin.

Fenkolit ja siemenet paahtuvat sopivasti vajaassa 40 minuutissa.

Fenkolit ja siemenet paahtuvat sopivasti vajaassa 40 minuutissa.

Pyörittele taikinasta 15–20 kasvispullaa.

Pyörittele taikinasta 15–20 kasvispullaa.

Fenkolipullia pastan kanssa? Sekoita ainakin osa tomaattikastikkeesta pastaan.

Fenkolipullia pastan kanssa? Sekoita ainakin osa tomaattikastikkeesta pastaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kastike, kasvisruoka, pasta

Onnistuu aina: Sitruunamajoneesi

Sitruunamajoneesi sopii erityisen hyvin itse vastasavustetun kalan seuraksi.

Sitruunamajoneesi sopii erityisen hyvin savustetun kalan seuraksi.

Käsi ylös kaikki, jotka ovat huolellisesti yrittäneet sekoittaa itse majoneesia ja epäonnistuneet katkerasti. No näköjään aika moni, minä myös, ja Juha. Usein öljy on ollut vääränlaista ja sitä on ollut aivan liikaa.

Onneksi Liemessä-blogin Jenni Häyrisen Katukeittiö-keittokirjasta löytyi takuuvarma ohje. Viimeksi soosiin ihastuivat ruokavierainamme olleet Seela (3 vuotta) ja Iiris (5 vuotta), jotka pyysivät useampaan kertaan lisälusikalliset sitä keltaista savukalansa kyytipojaksi.

Kiitämme Jenniä ja jaamme ilon kanssanne:

  • 1 dl rypsiöljyä
  • 1 kananmunan keltuainen
  • 1 tl Dijonin sinappia
  • 1 tl hunajaa
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • raastettua sitruunankuorta
  • loraus sitruunamehua

Sekoita keltuainen, sinappi, hunaja, valkoviinietikka, suola ja pippuri kulhossa sähkövatkaimella.

Lisää sitten öljyä ensin tipoittan ja vatkaa koko ajan. Lopun öljyn voit lisätä hiljalleen erissä. Vatkaa. Koko ajan.

Mausta sitruunankuorella ja -mehulla. Nauti esimerkiksi meidän ohjeella tehdyn savukalan kanssa.

Näistä se lähtee.

Näistä se lähtee.

Sitten vielä öljy ja mausteeksi sitruunaa.

Sitten vielä öljy ja mausteeksi sitruunaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kastike, kastikkeet