Ei savua ilman kalaa

Kesäsuosikki: savustettu kirjolohi.

Kesäsuosikki: savustettu kirjolohi.

Savukala sopii blogin yksivuotisohjeeksi paremmin kuin hyvin. Sen postauksessa on nyt hidasteltu aivan yhtä paljon kuin blogin perustamisessa. Aihetta on myös vatvottu yleisellä tasolla koko kesä: että voiko sellaisen ohjeen yleensäkään antaa, kun kaikilla on erilaiset savustushärvelit ja kalat ja mielipiteet ja mitä siitäkin sitten tulee, sekaannusta vain ja sanomista – vai sittenkin jotain muuta?

Me ostimme viime jouluna lahjaksi itsellemme sähkösavustimen. Juhalle se oli tiukka paikka, koska perinteisen laatikko ja luonnontuli -metodin kannattajalle se nyt vain oli. Vanhaan ei kuitenkaan näytä olevan paluuta.

Jouluaattona savustin pöhisi kasvihuoneessa, koska ulkona, talven pimeydessä satoi kaatamalla vettä. Kala oli taivaallisen hyvää.

Sen jälkeen savustimesta on tullut korvaamaton, ja savukalaa on syöty itse ja syötetty vieraille enemmän kuin koskaan ennen.

Ohje voisi olla tällainen:

Tarvitset vapaavalintaisen savustimen lisäksi esimerkiksi vajaan kilon lohi- tai kirjolohifileen, josta on ruodot poistettu huolellisesti. Sekoita sitten huhmareessa puoli desilitraa merisuolaa ja puoli desiä ruskeaa sokeria. Kaikki käy: fariini, muscovado, intiaani.

Levitä suola- ja sokeriseos kalan pinnalle ja siirrä file kylmään maustumaan noin tunniksi. Siinä ajassa hiekalta näyttänyt mausteseos ehtii sulaa kalan päälle ja näyttää nyt siirapilta. Pyyhi file kuivaksi ja siirrä se savustimeen, jonka pohjalla on kourallinen savustuspurua.

Savusta kala kypsäksi.

Nyt jokaisen pitää sitten tuntea oman savustuslaatikkonsa, -pönttönsä tai -pussinsa ominaisuudet. Karkea arvio on, että kypsymiseen menee 35–45 minuuttia. Sähkösavustimessa kalasta tulee juuri kolmessa vartissa läpikypsää ja mehevää.

Itse savustetussa tuoreessa kalassa on vain yksi ongelma: et enää halua koskaan syödä kaupan savukalaa.

Mausta kala suolan ja ruskean sokerin sekoituksella.

Mausta kala suolan ja ruskean sokerin sekoituksella.

Pyyhi fileen pinnalle sulaneet mausteet pois talouspaperille ennen kuin laitat kalan savustimeen.

Pyyhi fileen pinnalle sulaneet mausteet pois talouspaperilla ennen kuin laitat kalan savustimeen.

Töpseli seinään ja kala savustuu helpoimmalla mahdollisella tavalla.

Töpseli seinään ja kala savustuu helpoimmalla mahdollisella tavalla.

Savustimesta suoraan pöytään – kaupasta et koskaan saa näin tuoretta.

Savustimesta suoraan pöytään – kaupasta et koskaan saa näin tuoretta.

 

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): kala, ruoka

One response to “Ei savua ilman kalaa

  1. Paluuviite: Onnistuu aina: Sitruunamajoneesi | Korianterifarmi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s