Tämä vanhan ajan salaatti kuuluu samaan klassikkojen sarjaan kuin Mummun kurkut, mutta on niitä harvinaisempi herkku. Mysi Lahtisen vuonna 1989 ilmestyneessä Syö hyvin ja elä lyhyesti -keittokirjassa neuvotaan sekoittamaan isoäidin salaatinkastike, joten vuonna 2014 samaista kesäruokaa pitää kai jo kutsua isomummun salaatiksi. Näistä se syntyy:
- lehtisalaattia
- 2 kovaksi keitettyä kananmunaa
- 1 tl sinappijauhetta
- 3 tl sokeria
- noin 1 dl kermaa
- tipoittain väkiviinaetikkaa
Riko toisen kananmunan keltuainen kulhoon. Lisää sinappijauhe ja sokeri ja sekoita ne tasaiseksi massaksi. Kaada joukkoon kerma ja sekoita taas tasaiseksi. Lisää etikkaa kastikkeeseen muutama tippa kerrallaan ja sekoita koko ajan. Kastike muuttuu hiljalleen paksummaksi.
Olen todennut, että etikkapullon korkki on tässä kohtaa näppärä mitta: vajaa korkillinen etikkaa on sopiva määrä, jotta kastikkeesta tulee lempeän kirpeä.
Riivi lehtisalaatti kulhoon. Silppua kananmunien valkuaiset ja toinen keltuainen ja ripottele ne lehtisalaatin päälle. Lisää kastike vasta sitten, kun tuot salaatin pöytään.
Salaatti sopii oikein hyvin nautittavaksi auringonpaisteessa uusien perunoiden ja paistetun kalan kanssa.