Itämaiset kylkiluut

Ne näyttävät vaatimattomilta, mutta maistakaapa!

Ne näyttävät niin vaatimattomilta, mutta maistakaa!

Jos joskus päätän ryhtyä jälleen lihansyöjäksi, saatan hyvinkin aloittaa näistä luista. Grillasimme näitä jo kultaisella 90-luvulla, joten tiedän, miltä ne maistuvat: ne ovat täydellisen herkullista kesäruokaa.

Resepti tuli sukuun serkkuni hollantilaisen miehen siskon miehen kautta. Tämän hongkongilaisen kokin ohjeella valmistettuja ribsejä on sittemmin syöty sekä Seijan ja Gerardin luona Amsterdamissa että suomalaisessa kesäyössä, ja aina lopputulos on sama: ruokailijat ovat onnesta pyörryksissä ja ohje lähtee eteenpäin.

Kirjoitin reseptin muistiin aikoinaan Amsterdamissa, epäilemättä pikkutunneilla, kun olimme nauttineet muutaman biertjen ja ehkä jopa borreltjen.

Kirjoitin reseptin muistiin aikoinaan Amsterdamissa, epäilemättä pikkutunneilla, kun olimme nauttineet kaupungilla muutaman biertjen ja ehkä jopa borreltjen.

Ohjehan siis on tuossa kuvassa, mutta täsmennetään hiukan:

  • pari kiloa porsaan kylkiluita
  • 4 dl makeaa ketjap manis -soijakastiketta
  • 1–2 dl ketsuppia
  • 5 valkosipulinkynttä
  • peukalonmittainen pätkä tuoretta inkivääriä tikuiksi paloiteltuna
  • 1–2 sitruunaruohon vartta paloiteltuna
  • 4–5  limetinlehteä
  • 5 tähtianista
  • sambal oelekia maun mukaan

Pätki luurivit sopiviksi annospaloiksi ja laita kylmään veteen isoon kattilaan. Kiehauta ja kaada vesi pois.

Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään ja valuta kastike kattilaan luiden päälle. Anna luiden porista kastikkeessa hiljaisella tulella 1,5–2 tuntia eli hyvin kypsiksi. Jätä ne jäähtymään marinadiin.

Valuta luista ylimääräinen soosi pois ja grillaa niihin rapea pinta. Syö sormin ja kiitä kokkia.

Ribseillä ruokkii näppärästi isonkin porukan. Luut kannattaa tehdä grillausta vaille valmiiksi edellisenä päivänä: maku syvenee entisestään ja kokille jää hyvin aikaa seurustella vieraiden kanssa.

Marinadin voi myös pakastaa ja käyttää samaan tarkoitukseen toisen kerran.

Ketjap manis, ketsuppi, limetinlehdet ja tähtianis maustavat marinadia.

Ketjap manis, ketsuppi, limetinlehdet ja tähtianis maustavat marinadin.

Kiehauta luut ensin vedessä. Anna niiden sitten kypsyä pitkään ja hartaasti marinadissa.

Kiehauta luut ensin vedessä. Anna niiden sitten kypsyä pitkään ja hartaasti marinadissa.

Grillissä kypsiin luihin paistetaan rapea pinta.

Grillissä kypsiin luihin paistetaan rapea pinta.

Advertisement

Jätä kommentti

Kategoria(t): grillaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s