Helpossa papukeitossa on todella arkiset ainekset, mutta maidon kanssa keitetyt ja muussatut perunat tekevät siitä täyteläisen ja sakean.
Resepti on kutakuinkin sama kuin Pipsa Hurmerinnan keittokirjassa, olen vain vähentänyt hiukan nesteen määrää.
- 2–3 isoa perunaa
- 1 dl maitoa
- 12 dl kasvislientä
- oliiviöljyä
- iso sipuli
- 3 valkosipulin kynttä
- 1 tölkki tai noin 400 g valkoisia papuja
- 2 porkkanaa
- lehtipersiljaa
- suolaa
- valkopipppuria
Kuori ja kuutioi perunat. Laita kattilaan perunat, maito ja 4 dl kasvislientä. Keitä noin vartti eli niin pitkään, että perunat kypsyvät. Muussaa perunat nuijalla tai haarukalla.
Laita öljy ja silputtu sipuli toiseen kattilaan ja paistele sipulia miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Lisää viipaloitu valkosipuli ja paista vielä hetki.
Lisää sipulien joukkoon kuoritut porkkanat ja loput kasvisliemestä. Anna kiehua niin pitkään, että porkkanat ovat pehmeitä. Sekoita joukkoon valkoiset pavut.
Yhdistä lopulta keittoon perunamuusi ja persilja. Lisää suolaa ja valkopippuria maun mukaan ja anna hautua vielä viitisen minuuttia.
Soppaa kannattaa keittää kerralla vähän isompikin kattilallinen, sillä se sopii hyvin myös pakastettavaksi.
Paluuviite: Vähän jännittävämpi perunasoppa | Korianterifarmi