Tykkään kovasti resepteistä, joilla saa loihdittua edullisiin peruskamoihin uusia ulottuvuuksia. Tämä lämmin porkkanasalaatti kuuluu juuri siihen sarjaan.
Innoitus löytyi Lauran Tähti -blogin Marokkolaisesta porkkanasalaatista. Se on mainio, kokeilkaa vaikka!
Mutta koska ihmisellä on näköjään ikuinen säätämisen tarve, virittelin siitä version, jossa vaihdoin sitruunan appelsiiniin. Kokeilin myös, mitä tapahtuu, jos pilkkomisen sijasta suikaloi porkkanat juustohöylällä. Aika kiva tuli silläkin tavalla.
Eilen söimme porkkanoita harissakalan kanssa. Luulen, että salaatti istuu hyvin myös liharuoan lisukkeeksi ja erityisen hyvin mukavien ihmisten illanistujaisten buffetpöytään.
- 500 g porkkanoita (noin 3 isoa)
- appelsiinin mehu ja noin 1 tl raastettua kuorta
- loraus oliiviöljyä
- 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
- noin 1 tl sokeria
- 2 tl jeeraa
- 1 tl kanelia
- 1 tl paprikajauhetta
- suolaa
- mustapippuria
- noin 70 g fetaa
- tuoretta korianteria
Kuori porkkanat ja höylää ne suikaleiksi esimerkiksi juustohöylällä.
Laita vesi lämpenemään kattilaan. Kun se kiehuu, kumoa porkkanat kattilaan. Anna kiehahtaa, mutta älä keitä juuri minuuttia kauempaa, etteivät suikaleet kypsy liikaa ja pehmene. Ne ovat salaatissa parhaimmillaan silloin, kun niissä on vielä rapeutta jäljellä. Kaada siivilään valumaan.
Raasta kulhoon hiukan appelsiinin kuorta ja purista hedelmästä mehu sen päälle. Lisää vähän oliiviöljyä, ripaus sokeria ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Sekoita.
Paahda jeeraa, kanelia ja paprikaa hetki paistinpannulla.
Sekoita kulhossa kastike, lämpimät porkkanat ja paahdetut mausteet. Mausta suolalla ja pippurilla. Murenna joukkoon fetajuusto ja ripottele salaatin päälle tuoretta korianteria. Tarjoile, kun salaatti on vielä lämmin.