Aihearkisto: ruoka

Ahopellon omenapiiras

Ensin poimitaan ja kuoritaan omenat.

Ensin poimitaan ja kuoritaan omenat.

Sitten mietitään, halutaanko syödä piiras vaniljakastikkeen vai creme fraichen kanssa.

Sitten mietitään, halutaanko syödä piiras vaniljakastikkeen vai creme fraichen kanssa.

Nyt on omenoita, mutta onpa myös omenapiiraiden reseptejä. Yksi parhaista on tämä, lähiruokakokki Heikki Ahopellon Lähellä maata -kirjassa pari vuotta sitten julkaistu.

Täyte:

  • 4–5 omenaa
  • 3 rkl suolatonta voita
  • 2 rkl sokeria
  • kanelia
  • 1 dl rusinoita

Taikina:

  • 150 g pehmeää suolatonta voita
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl mantelijauhoja
  • 1 dl vehnäjauhoja

Kuori omenat, poista kara ja siemenet. Leikkaa lohkoiksi ja paista niitä hetki pannulla voin ja sokerin kanssa niin, että ne saavat hiukan väriä. Lisää rusinat ja kaneli, anna jäähtyä.

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa hyvin. Kääntele joukkoon mantelijauhot, sitten vehnäjauhot.

Voitele halkaisijaltaan noin 20-senttinen irtopohjavuoka. (Paistos syntyy kyllä myös ihan tavallisessa piirakkavuoassa.) Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Asettele omenat sen päälle haluamallasi tavalla. Kaavi pannulta vielä mukaan kaikki sokerisen omenainen mehu.

Paista 175-asteisessa uunissa kypsäksi. Siihen menee vähintään 40 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen kuin käyt kimppuun. Tarjoile vaniljakastikkeen tai creme fraichen kanssa.

Tämän takia Ahopellon piiraasta tulee mehevämpi kuin muista: omenat paistetaan voissa ja sokerissa.

Tämän takia Ahopellon piiraasta tulee mehevämpi kuin muista: omenat paistetaan voissa ja sokerissa.

Ahopellon Armas-ruokalat ovat muuten niitä kivoimpia lounaspaikkoja Tampereen keskustassa. Tuomiokirkonkadun katukeittiö & deli on valoisa ja rauhallinen, Kauppahallin ruokalassa meno on käytävän varrella ruuhka-aikaan villimpää, mutta ruoka molemmissa hyvää ja kohtuuhintaista.

Armas jäi myös Helsingin Kluuviin Eat&Joy -maatilatorin paikalle, joten pääkaupunkilaiset, menkää sinne syömään. Uskallan suositella ainakin täyteläistä ja hyvin maustettua kasviskebabia. Ruokalan hevosenlihakebab taisi nousta taannoisen hevosenlihakohun ansiosta jopa jonkinlaiseksi trendiannokseksi. Päivittäiset ruokalistat löytää myös Facebookista.

2 kommenttia

Kategoria(t): leivonta, ruoka

Väärin keitetty pasta

Juuri kun olimme oppineet keittämään pastan al denteksi väljässä vedessä, tulee yksi amerikkalainen ja tekee mahdottomasta pastasta trendin. Oli pakko kokeilla, kun olin pelkästään Pinterestissä törmännyt Martha Stewartin one-pan-pastaan useita kertoja parin viikon aikana.

Vähän kyllä hirvitti. Että laitetaan yhteen laakeaan kasariin kuiva pasta ja kaikki muut ainekset, kaadetaan päälle nestettä ja väännetään hellan levy täysille. Mitä hyvää sellaisesta voi seurata!

Rohkeasti vaan. Ainekset yhteen kattilaan.

Rohkeasti vaan. Ainekset yhteen kattilaan.

Ei ollut huonoa. Voin kuvitella, että kiireinen ihminen arvostaa sitä, että kelpo pastan valmistaa vartissa. Pyhäinhäväistys (noin kolmelle aikuiselle) syntyi näin:

  • 300 g spagettia tai jotain muuta pastaa
  • 300 g kirsikkatomaatteja
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • muutama basilikan oksa
  • 3–4 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • noin litra vettä tai kasvislientä
  • parmesaania

Laita pasta laakeaan kasariin. Silppua sipuli ja valkosipuli, halkaise tomaatit ja lisää pastan seuraksi. Ripottele sekaan mausteet, kaada päälle öljy ja vesi. Väännä hellan levy täysille ja siirrä kasari lämpenemään. Sekoittele sopivasti. Keitä noin 10 minuuttia tai kunnes pasta on kypsää.

Koska helloissa ja pastoissa on eroja, lisää nestettä, jos ruoka näyttää kuivuvan ennen kuin pasta on kypsää.

Tarkista maku ja nosta lautasille. Tarjoile parmesaanin kanssa.

Laitoin hetkeksi kannen päälle, mutta otin sen pois heti, kun ruoka alkoi kiehua.

Laitoin hetkeksi kannen päälle, mutta otin sen pois heti, kun ruoka alkoi kiehua.

Netistä löytämissäni ohjeissa ruoka keitetään aina kaasuliedellä, joten epäilin vahvasti, voiko se onnistua samalla tavalla hitaalla sähköhellalla. Söimme ja ihmettelimme, yritimme löytää pahoja puutteita: ei, niitä ei löytynyt. Hiukan makua saattoi parantaa se, että tämänkertaisessa satsissa nesteestä runsas desi oli valkoviiniä.

Mausteita voi kukin lisäillä mielensä mukaan, ja seuraavalla kerralla ajattelimme kokeilla, millainen ruoka syntyy, kun korvaa kirsikkatomaatit perustomaattimurskalla. Täytyy kuitenkin muistaa pitää resepti mahdollisimman yksinkertaisena.

Siitä tuli sittenkin ihan oikeaa maukasta pastaa.

Siitä tuli sittenkin ihan oikeaa maukasta pastaa.

4 kommenttia

Kategoria(t): pasta, ruoka

Paahtunut papusalaatti

Uunista pöytään: sunnuntain papusalaatti.

Uunista pöytään: sunnuntain papusalaatti.

Se tavallinen tarina: resepti oli joskus kauan sitten jossain lehdessä, lehti on aikoja sitten kadonnut, mutta salaatti jatkaa sitkeästi elämäänsä, onneksi. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi teen tätä usein sunnuntaisin, mutta isot valkoiset pavut ovat kauniita ja uunissa paahduttuaan todella hyviä.

Vältä purkkipapuja, sillä itse liotetut ja keitetyt ovat aina sata kertaa paremman makuisia. Jos homma tuntuu hankalalta, tee niin kuin meillä tehdään: liota ja keitä kerralla iso määrä papuja, käytä osa ja pakasta loput.

  • noin 500 g isoja valkoisia papuja
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 2 porkkanaa
  • 3 varsisellerin vartta
  • 4–5 tomaattia
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • timjamia, tuoretta tai kuivattua
  • suolaa & mustapippuria
  • lehtipersiljaa

Kuullota ensin sipulia ja valkosipulia pannulla oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon pilkotut varsisellerit ja porkkanat. Paista viitisen minuuttia. Kaada sitten pannulle paloitellut tomaatit, timjami ja viinietikka, ja kypsytä seosta kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Yhdistä paistetut kasvikset ja kypsät pavut, kaada uunivuokaan, jonka pohjalle olet lorauttanut oliiviöljyä. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti.

Jos ruoka näyttää kuivuvan uunissa liikaa, lisää nestettä. Esimerkiksi tomaateissa on huomattavia eroja: vetiset talvitomaatit tekevät salaatistakin vähän vetisen. Fiksu pelaa silloin varman päälle eli kalttaa tomaatit ja poistaa niistä siemenet. Nyt käytin juhlallisesti oman kasvihuoneen meheviä, pieniä tomaatteja ja kaadoin vuokaan paistamisen puolivälissä desin verran vettä.

Sekoita silputtu lehtipersilja uunista otetun salaatin joukkoon. Tarjoile kunnollisen leivän ja oliiviöljyn kanssa. (Tässä pitäisi suositella salaatin seuraksi sitä mystistä, muhevaa maalaisleipää, mutta en ole löytänyt sellaista mistään. Mikä tahansa hyvä leipä siis käy.)

Jätä kommentti

Kategoria(t): ruoka, salaatit

Toscanan tatticarpaccio

Pienimmät ja puhtaimmat herkkutatit kelpaavat pöytään raakoina.

Pienimmät ja puhtaimmat herkkutatit kelpaavat pöytään raakoina.

Olen kuullut, että tatit ovat vihdoin ilmestyneet. Kun löydätte metsissä rymytessänne pieniä ja täydellisen puhtaita herkkutatinpoikasia, valmistakaa niistä edes kerran raaka alkupala.

Reseptistä pitää kiittää lapsuudenystäväni Sarin italialaista miestä. Valerio on intohimoinen sienestäjä, joka käy keräämässä saaliin Toscanan kukkuloilta aamuyöllä, niin että vasta aamiaiselle kömpivä vieras törmää jo keittiössä kukkuraiseen sienikoriin. Sieltä erotellaan pienet ja sievät tätä varten.

Yksi tai korkeintaan kaksi pientä sientä per syöjä riittää, sillä tällä ei ole tarkoitus täyttää vatsaa, vaan ainoastaan palvoa hetki tattien raikkaan pähkinäistä makua. Tarvitset:

  • pieniä herkkutatteja
  • varsiselleriä
  • suolaa ja mustapippuria
  • parmesaania
  • oliiviöljyä

Leikkaa tatit pitkittäin siivuiksi ja aseta lautaselle. Leikkaa varsiselleristä terävällä veitsellä ohuita viipaleita tattien päälle. Mausta tässä välissä suolalla ja pippurilla. Höylää vielä parmesaanista ohuita lastuja sienten ja sellerin päälle, ja kaada kastikkeeksi hitunen oliiviöljyä. Maista ja ylistä.

Päivitys 18.8.2014 Juha löysi tänään metsästä yhden (1) pienehkön herkkutatin. Se riitti kauan kaivattuun alkupalaan, ja sain otettua kuvan. Lisäksi pieni annos oli pyörryttävän herkullinen!

Tatti kahdelle Nokian metsistä, ohut varsiselleri omasta maasta, parmesaani ja öljy lähikaupasta.

Tatti kahdelle Nokian metsistä, ohut varsiselleri omasta maasta, parmesaani ja öljy lähikaupasta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ruoka

Trendikaalia fetan kanssa

Omaa lehtikaalia, omia tomaatteja!

Omaa lehtikaalia, omia tomaatteja!

Lehtikaali on sinnitellyt jo muutaman vuoden jonkinlaisena muotivihanneksena ja sen loputtomista terveysvaikutuksista on tehty pitkiä listoja.

Meidän viljelmäämme verottivat alkukesällä sekalaiset lehtiä rei’ittäneet ötökät, mutta nyt kasveista löytyy kauniita, ehjiä ja herkullisia lehtiä.

Nykyään lehtikaalia löytää onneksi myös kaupan vihannestiskiltä ja jopa talvella, joten sitä ei tarvitse hamstrata pakastimeen niin kuin ennen.

Pipsa Hurmerinnan vuosi sitten ilmestynyt keittokirja oli meillä kotona yksi viime talven selatuimmista. Luottoruokien joukkoon sieltä nousi muun muassa tämä kirpeä, lämmin fetasalaatti, jonka raaka-aineiden määrä on kyllä omassa keittiössämme viritetty uusiksi. Tästä tulee iltapala kahdelle:

  • 10 pientä tai keskikokoista lehtikaalin lehteä (tai kolme kourallista pinaattia)
  • 10 kirsikkatomaattia
  • 2–3 pientä salottisipulia
  • oliiviöljyä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 100 g fetajuustoa
  • 10 mustaa oliivia

Leikkaa lehtikaali ohuiksi suikaleiksi ja halkaise kirsikkatomaatit. Viipaloi sipulit.

Lämmitä paistinpannulla loraus öljyä ja paista sipuleita siinä, kunnes ne kypsyvät ja saavat sopivasti väriä. Siirrä ne sitten pois pannulta ja pannu hetkeksi pois liedeltä.

Lisää pannulle toinen loraus öljyä ja sitruunamehu. (Sitruunoissa on eroja, joten joskus olen käyttänyt kokonaisen hedelmän mehun.) Sekoita ja siirrä takaisin levylle, kiehauta nopeasti. Murenna fetajuusto pannulle. Anna sen kuplia ja sulaa melkein kokonaan. Ota pannu pois liedeltä.

Sekoita kaikki ainekset feta-sitruunakastikkeen kanssa ja tarjoile heti.

Fetasalaatti ei ole kovin kuvauksellinen, mutta kirpeän lämmittävä keksintö se on.

Fetasalaatti ei ole kovin kuvauksellinen, mutta kirpeän lämmittävä keksintö se on.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirjat, ruoka, salaatit

Sydämellistä soppaa

Kasviskeitossa on kaikki tarvittava.

Kasviskeiton liemi kiehuu hetkessä täyteläiseksi

On ikuinen mysteeri, miten näin simppeleistä perusaineksista syntyy aina ihan sairaan hyvä keitto. Tämä nimenomainen soppa on kulkenut mukanamme jo näköjään yli 15 vuotta, sillä Antti Vahteran Viikon kahdeksan päivää  ilmestyi jo vuonna 1996. Melkein vuosikymmen sitten kasviskeitolla jopa ruokittiin ystävien kesähäiden vieraat, jotka juhlien jälkeen kilvan vaativat itselleen hääsopan reseptiä. Tämä ohje on nyt kuitenkin noin neljälle hengelle. Kokille tiedoksi, että tätä syö helposti toisen ja kolmannenkin lautasellisen!

Kasviskeitto

  • runsas litra kasvislientä
  • 6 perunaa
  • 4 porkkanaa
  • 2 pientä kesäkurpitsaa
  • 1 pieni juuriselleri
  • 1 pieni nauris
  • 2 salottisipulia
  • 1 rkl voita
  • sokeriherneitä

Kuori, pese ja pilko kasvikset. Kuullota sipuli kattilassa. Kaada sekaan paloitellut porkkanat, perunat, selleri ja nauris, ja kuullota niitäkin hetki. Nauriita ei aina kaupasta löydy, mutta keitto ei hätkähdä, vaikka nauriin jättää pois. Lisää kasvisliemi ja keitä kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä. (Lisää tarvittaessa kasvislientä.) Sekoita viimeiseksi mukaan kesäkurpitsat ja sokeriherneet, tuoreet tai pakastetut, ja keitä vielä hetki. Kun kaikki vihannekset ovat kypsiä, mausta keitto suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile leivän ja pistou-tahnan kanssa.

Pistou

  • nippu tuoretta basilikaa
  • 6 valkosipulin kynttä
  • 100 g parmesaania
  • 1 dl oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • suolaa

Silppua ensin basilikan lehdet monitoimikoneessa. Lisää valkosipulin kynnet, parmesaani, suola ja mausteet. Sekoita hyvin. Lisää oliiviöljy juoksevana nauhana ja sekoita, kunnes tahna on tasaista ja kauniin vihreää. Kauho lautaselle keittoa ja lisää päälle (vähintään) ruokalusikallinen pistouta. Nauti!

2 kommenttia

Kategoria(t): keitot, ruoka

Tuoretta leipää!

Leivo leipä tunnissa.

Leivo leipä tunnissa.

Itse leivottu leipä voittaa kaupan leivät aina, mutta aina ei ole tuntikausia aikaa vaivata ja nostattaa, nostattaa ja vaivata taikinaa. Onneksi on tämä vuokaleipä, jota helpompaa ei ole – ja joka on herkullista. Olen levittänyt reseptin viime vuosina kaveripiirissä hyvin laajalle ja saanut siitä pelkästään kiitoksia.

Pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien määrää ja laatua voi vaihdella notkeasti. Minä jätän usein rusinat pois, mutta aprikooseja en koskaan. Resepti on peräisin Anna ja Fanny Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla, jota Chocochili tässä arvioi blogissaan. Kirjassa tosiaan on muitakin kivoja leipäohjeita!

Pähkinäinen hedelmäleipä

  • 3 dl grahamjauhoja (tai spelttijauhoja)
  • runsaat 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl soodaa
  • 2 dl rusinoita
  • 10 kuivattua aprikoosia pieninä kuutioina
  • (6 kuivattua viikunaa pieninä paloina)
  • 150 g saksanpähkinöitä tai hasselpähkinöitä
  • 5 dl piimää
  • 1 dl tummaa siirappia tai juoksevaa hunajaa

Voitele ja jauhota 1,5 litran vetoinen vuoka. Laiskempi tekee niin kuin minä: vuoraa vuoan leivinpaperilla.

Mittaa jauhot kulhoon ja sekoita joukkoon suola ja sooda. Sekoita jauhoihin rusinat, hedelmät ja kokonaiset pähkinät. Lisää viimeiseksi piimä ja siirappi, sekoita melko löysäksi taikinaksi. Kaada vuokaan.

Paista 175 asteessa noin tunti. (Alkuperäisessä ohjeessa leipää paistetaan 160-asteisessa uunissa 1 tunti ja 35 minuuttia – niin pitkään en ole pitänyt leipää uunissa kertaakaan, mutta kypsää se on silti ollut). Anna leivän jäähtyä hetki, kumoa se sitten vuoasta ja kääri keittiöpyyhkeeseen jäähtymään.

Kuten Anna ja Fanny kirjassaan toteavat, leipä sopii erityisen hyvin vahvojen juustojen seuraksi: sinihomejuustoa tai appenzelleriä, hiukan vielä viikunahilloa mukaan – nam! Yhtä hyvin se kyllä toimii arkiaamiaisena sinileiman ja tomaatin kanssa.

 

2 kommenttia

Kategoria(t): kirjat, leivonta, ruoka

Kirsikkatorttu ranskaksi

Kesän parhaat marjat – viime kesänä tosin.

Kesän parhaat marjat – viime kesänä.

Meidän pihan kirsikkapuu pitää välivuoden. Siinä oli keväällä viisi kukkaa, ja marjoja tuli lopulta kaksi. Kirsikoita on onneksi myynnissä vähän joka nurkalla, joten saadaan taas tämä helppo mutta hienostunut ranskalainen uuniin ja pöytään.

Piirakka muuten onnistuu hyvin myös omenoista: lisää silloin kuorittujen ja paloiteltujen omenoiden mausteeksi sokerin sekaan kanelia. Kokeilimme taannoin myös persikkaversiota, ja hyvää tuli.

Resepti on Virginie Besançonin kirjasta Aurinkokeittiöni – välimerellisiä kasvisruokia. Nimi on omituinen, mutta kirja on hyvä. Sain sen vuosia sitten kollegaltani, joka rakasti syvästi HK:n sinistä ja vältteli tiukasti kasviksia sekä kaikenlaisia mähmäksi kutsumiaan sörsseleitä. Terveisiä Ilkalle sinne pilven reunalle: muistelen sinua aina, kun käännyn keittiössä Virginien puoleen.

Clafoutis de cerises

  • 75 g vehnäjauhoja
  • 75 g jauhettuja manteleita
  • 75 g sokeria
  • 3 munaa
  • 100 g pehmeää voita
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2,5 dl maitoa
  • 50 g (ruoko)sokeria
  • 500 g kivettömiä kirsikoita

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita jauhot, jauhetut mantelit ja sokeri sekä vatkaa munat yksitellen joukkoon sähkövatkaimella. Lisää sitten voi, vaniljasokeri ja maito.

Kaada sokeri kulhoon ja pyörittele kirsikoita siinä. Levitä ne sitten tasaisesti voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.

Kaada taikina kirsikoiden päälle. Paista torttua uunissa 30–40 minuuttia, kunnes kuori on kullanruskea ja taikina kiinteää. Jotta pinta ei ruskistu liikaa, voit peittää kakun uunissa viimeisen 5–10 minuutin ajaksi foliolla.

Anna piirakan hieman jäähtyä, mutta tarjoile haaleana.

Pidä puolesi, sillä clafoutis katoaa vuoasta nopeasti!

Pidä puolesi, sillä clafoutis katoaa vuoasta nopeasti!

Jätä kommentti

Kategoria(t): ruoka

Korianteria, valtavasti korianteria!

Tuoksuvaa, maukasta korianteria.

Trooppista menoa: nippukaupalla tuoksuvaa korianteria omasta pihasta!

Olen kasvattanut valtavan korianterisadon, ensimmäisen kerran elämässäni. Se ei olisi onnistunut ilman Kanjanaa. Hän pysäytti pyöränsä meidän aidan vierustalle kesäkuun alussa ja kysyi iloisesti, mitä meidän pihalla kasvaa. Seuraavan tunnin aikana olimme selvittäneet perusasiat toisistamme ja pyöräilleet katsomaan myös Kanjanan viljelyksiä. Ja minä olin saanut lahjaksi valtavan muovipussillisen thaimaalaisia korianterinsiemeniä.

En ollut uskonut, että korianteri menestyisi Suomen kesässä. Kanjana kuitenkin kertoi kasvattaneensa myös vuosi sitten, kammottavan kylmänä kesänä, korianterista kolme satoa. Oli siis pakko perustaa pihalle vielä yksi penkki ja kylvää korianteri. Onneksi! Se on ollut kesän ihme ja olen siitä suorastaan ylpeä. Sitä on jo pakastimessakin, ja nyt sitä on myös tässä afganistanilaisessa korianterichutneyssä, jota talvella tein thaikaupan korianterista.

Alun perin resepti on Sally Butcherin Vegestan-keittokirjasta, josta on löytynyt monta muutakin hauskaa ja toimivaa ohjetta. Näillä määrillä syntyy yksi pienehkö purkillinen hiukan pestoa muistuttavaa maustekastiketta.

  • yksi iso nippu korianteria
  • 1–4 pientä punaista tai vihreää chiliä
  • 3–4 valkosipulinkynttä
  • 50 g eli kourallinen saksanpähkinöitä
  • 1 tl sokeria
  • 1–2 tl suolaa
  • kourallinen rusinoita
  • 1 dl valkoviinietikkaa

Huuhtele korianteri, kuori valkosipulit, poista chileistä kannat ja siemenet. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja surauta tahnaksi. Chutneyn voi tietenkin valmistaa myös morttelissa: jauha silloin valkosipuli, pähkinät, suola ja sokeri ensin yhteen. Silppua korianteri ja chilit hienoksi. Sekoita lopulta yrttiseos, tahna ja valkoviinietikka keskenään.

Itse kukin voi käyttää niin paljon chiliä kuin oma suu kestää. Saksanpähkinät voi hyvin korvata esimerkiksi manteleilla ja rusinat voi jättää kokonaan pois. Iso korianterinippu on sellainen, jonka voi ostaa aasialaisia ja Lähi-idän elintarvikkeita myyvistä kaupoista. Kotimaisia hentoja ruukkukoriantereita pitää ostaa kolme tai vähintään kaksi.

Teimme chutneyta buffetpöytään sekä vappuna että juhannuksena – se kelpaa yhtä hyvin niin grillattujen kasvisten, kalan kuin perusmakkaran seuraksi. Jos purkki ei tyhjene yhdellä aterialla, loput voi levittää seuraavina päivinä leivän päälle.

Vegestan kuuluu niihin keittokirjoihin, joita meillä luetaan usein.

Vegestan on meillä päässyt luottokeittokirjojen sarjaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirjat, maustekastikkeet, puutarha, ruoka

Mummun kurkut

Omasta maasta poimittuja kurkkuja ei viitsi kuoria.

Omasta maasta poimittuja kurkkuja ei viitsi kuoria.

Kesäisissä ruokapöytäkeskusteluissa on paljastunut, että kaikki muistavat hölskytyskurkut lapsuudestaan, mutta yllättävän moni ei tiedä tai muista, miten ne tehdään. No me kerromme! Tarvitset nämä ainekset:

  • 2–3 avomaankurkkua
  • ripaus suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 2–3 rkl väkiviinaetikkaa
  • tillisilppua

Pese kurkut ja kuori ne, jos haluat. Viipaloi ne ohuiksi kannelliseen astiaan. Lisää loput aineet, laita kansi kiinni ja hölskytä sen verran, että ainekset sekoittuvat ja kurkut pehmenevät hiukan. Syö.

Älä tuunaa! Mummun kurkkuhin pitää käyttää oikeaa etikkaa eikä niihin lisätä mausteita!

Älä tuunaa! Mummun kurkkuhin pitää käyttää oikeaa etikkaa eikä niihin lisätä suolan ja sokerin lisäksi mitään muita mausteita!

6 kommenttia

Kategoria(t): ruoka