Meidän pihan kirsikkapuu pitää välivuoden. Siinä oli keväällä viisi kukkaa, ja marjoja tuli lopulta kaksi. Kirsikoita on onneksi myynnissä vähän joka nurkalla, joten saadaan taas tämä helppo mutta hienostunut ranskalainen uuniin ja pöytään.
Piirakka muuten onnistuu hyvin myös omenoista: lisää silloin kuorittujen ja paloiteltujen omenoiden mausteeksi sokerin sekaan kanelia. Kokeilimme taannoin myös persikkaversiota, ja hyvää tuli.
Resepti on Virginie Besançonin kirjasta Aurinkokeittiöni – välimerellisiä kasvisruokia. Nimi on omituinen, mutta kirja on hyvä. Sain sen vuosia sitten kollegaltani, joka rakasti syvästi HK:n sinistä ja vältteli tiukasti kasviksia sekä kaikenlaisia mähmäksi kutsumiaan sörsseleitä. Terveisiä Ilkalle sinne pilven reunalle: muistelen sinua aina, kun käännyn keittiössä Virginien puoleen.
Clafoutis de cerises
- 75 g vehnäjauhoja
- 75 g jauhettuja manteleita
- 75 g sokeria
- 3 munaa
- 100 g pehmeää voita
- 2 tl vaniljasokeria
- 2,5 dl maitoa
- 50 g (ruoko)sokeria
- 500 g kivettömiä kirsikoita
Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita jauhot, jauhetut mantelit ja sokeri sekä vatkaa munat yksitellen joukkoon sähkövatkaimella. Lisää sitten voi, vaniljasokeri ja maito.
Kaada sokeri kulhoon ja pyörittele kirsikoita siinä. Levitä ne sitten tasaisesti voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
Kaada taikina kirsikoiden päälle. Paista torttua uunissa 30–40 minuuttia, kunnes kuori on kullanruskea ja taikina kiinteää. Jotta pinta ei ruskistu liikaa, voit peittää kakun uunissa viimeisen 5–10 minuutin ajaksi foliolla.
Anna piirakan hieman jäähtyä, mutta tarjoile haaleana.