Se tavallinen tarina: resepti oli joskus kauan sitten jossain lehdessä, lehti on aikoja sitten kadonnut, mutta salaatti jatkaa sitkeästi elämäänsä, onneksi. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi teen tätä usein sunnuntaisin, mutta isot valkoiset pavut ovat kauniita ja uunissa paahduttuaan todella hyviä.
Vältä purkkipapuja, sillä itse liotetut ja keitetyt ovat aina sata kertaa paremman makuisia. Jos homma tuntuu hankalalta, tee niin kuin meillä tehdään: liota ja keitä kerralla iso määrä papuja, käytä osa ja pakasta loput.
- noin 500 g isoja valkoisia papuja
- 1 sipuli
- 4 valkosipulin kynttä
- 2 porkkanaa
- 3 varsisellerin vartta
- 4–5 tomaattia
- 2 rkl punaviinietikkaa
- timjamia, tuoretta tai kuivattua
- suolaa & mustapippuria
- lehtipersiljaa
Kuullota ensin sipulia ja valkosipulia pannulla oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon pilkotut varsisellerit ja porkkanat. Paista viitisen minuuttia. Kaada sitten pannulle paloitellut tomaatit, timjami ja viinietikka, ja kypsytä seosta kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Yhdistä paistetut kasvikset ja kypsät pavut, kaada uunivuokaan, jonka pohjalle olet lorauttanut oliiviöljyä. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti.
Jos ruoka näyttää kuivuvan uunissa liikaa, lisää nestettä. Esimerkiksi tomaateissa on huomattavia eroja: vetiset talvitomaatit tekevät salaatistakin vähän vetisen. Fiksu pelaa silloin varman päälle eli kalttaa tomaatit ja poistaa niistä siemenet. Nyt käytin juhlallisesti oman kasvihuoneen meheviä, pieniä tomaatteja ja kaadoin vuokaan paistamisen puolivälissä desin verran vettä.
Sekoita silputtu lehtipersilja uunista otetun salaatin joukkoon. Tarjoile kunnollisen leivän ja oliiviöljyn kanssa. (Tässä pitäisi suositella salaatin seuraksi sitä mystistä, muhevaa maalaisleipää, mutta en ole löytänyt sellaista mistään. Mikä tahansa hyvä leipä siis käy.)