Kuusi keittoa koronakaranteeniin

Jaoin viikko sitten vanhan hunajalla ja harissalla maustetun papusopan reseptin kavereille ja kyselin, mitä muut olivat syöneet lounaaksi etäkonttorissaan. Aika moni todellakin kokkaa nyt ruokansa itse, ja sittemmin olen huomannut ihmisten jakavan helppojen lounasruokien reseptejä muun muassa Facebookissa selvästi tavallista enemmän.

Tehdään siis niin kuin isot mediat tekevät: jaetaan hyväksi havaitut, vuosia sitten julkaistut jutut uudelleen. Keräsin tähän postaukseen kuusi Korianterifarmin helppoa ja nopeaa keittoreseptiä, jos niistä vaikka olisi joillekin iloa tässä juuri nyt poikkeuksellisessa arjessa.

Se hätäisempi hernekeitto

Avokado tekee kesäisen vihreästä hernekeitosta täyteläisen pehmeän.

Tee keitto neljälle syöjälle näistä aineksista:

  • 1 sipuli
  • 2–3 valkosipulin kynttä
  • öljyä paistamiseen
  • 400 g pakasteherneitä
  • 6–8 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio tai loraus kasvisfondia
  • 2 kypsää avokadoa
  • valkopippuria ja suolaa

Lisäksi

  • noin desi ranskankermaa
  • 1 tl wasabitahnaa

Tee wasabilisuke valmiiksi sekoittamalla pienessä kulhossa ranskankerma ja wasabi.

Silppua sipuli ja murskaa valkosipulin kynnet. Kuullota ne pehmeiksi öljyssä kattilassa.

Lisää herneet, vesi ja kasvisliemikuutio. Kiehauta.

Lisää kattilaan kuorittu ja paloiteltu avokado. Soseuta keitto sileäksi sauvasekoittimella.

Mausta pippurilla ja suolalla.

Maapähkinävoilla maustettu porkkanakeitto

Cashewpähkinät ja kurpitsansiemenet sopivat hyvin runsauttamaan keittoa.

Helppo, nopea ja etenkin herkullinen soppa! Ohje on neljälle ruokailijalle, mutta puolittamalla raaka-aineiden määrät syntyy hyvä keitto kahdelle – kokeiltu on.

  • 800 g porkkanoita
  • 4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 1–2 rkl raastettua inkivääriä
  • voita tai rypsiöljyä
  • 2 kasvisliemikuutiota tai 2 rkl kasvisfondia
  • vettä
  • 1 limen mehu
  • 1 tlk (400 g) kookosmaitoa
  • 2–3 rkl maapähkinävoita (makeuttamatonta)
  • paahdettuja pähkinöitä tai siemeniä

Kuori ja paloittele porkkanat.

Kuumenna kattilassa öljy tai voi (vegaanille öljyä, muille käy myös voi). Lisää valkosipuli ja inkivääri. Kuullota pari minuuttia.

Lisää paloitellut porkkanat ja pyörittele niitäkin kattilassa hetki.

Kaada sen jälkeen kattilaan vettä sen verran, että porkkanat peittyvät. Lisää myös kasvisliemikuutiot tai fondi. Keitä porkkanat pehmeiksi ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Jos keitto on omaan makuusi liian sakeaa, lisää vettä.

Porkkanoiden kiehuessa voit paahtaa pannulla pähkinöitä ja siemeniä keiton lisukkeeksi.

Lisää lopuksi kattilaan limen mehu, kookosmaito ja maapähkinävoi. Kuumenna ja sekoittele, kunnes maapähkinävoi on sulanut keittoon. Tarkista suola ja tarjoile pähkinöiden ja siementen kanssa.

Thaimaustettu linssikeitto

Limetinlehdet, sitruunaruoho ja inkivääri sopivat hyvin samaan soppaan linssien kanssa.

Linssikeittoa neljälle:

  • 3 rkl auringonkukkaöljyä
  • 1 iso sipuli
  • 1–2 rkl punaista currytahnaa
  • 2 sitruunaruohon vartta tai 2 tl sitruunaruohotahnaa
  • 5 limetinlehteä
  • 1–2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
  • 250 g punaisia linssejä
  • 7 dl vettä
  • 2,5 dl kookosmaitoa
  • yhden limen tai puolikkaan sitruunan mehu
  • 2 rkl soijakastiketta
  • suolaa
  • tuoretta korianteria ja sokeriherneitä koristeeksi

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää silputtu sipuli. Paista matalalla lämmöllä 10–15 minuuttia eli kunnes sipuli on pehmennyt.

Lisää sitten sipulin seuraksi currytahna ja paista minuutin verran. Seuraavaksi mukaan kipataan sitruunaruoho, limetinlehdet, inkivääri,  huuhdellut linssit ja vesi. Sekoita ja anna kiehua noin 15 minuuttia tai niin pitkään, että linssit ovat kypsiä.

Ota kattila hellalta ja poista keitosta limetinlehdet sekä sitruunaruoho, jos käytit tuoreita varsia. Soseuta keitto sauvasekoittimella.

Kaada mukaan kookosmaito, limen tai sitruunan mehu, soija ja suola.

Lämmitä keitto, mutta älä enää keitä sitä. Tarkista maku – lisää reippaasti esimerkiksi soijaa ja limen mehua, jos soppa vaikuttaa vielä laimealta.

Keitto maistuu myös ilman sokeriherneitä, mutta kokeile. Kiehauta noin 100 grammaa palkoja pienessä kattilassa, pari minuuttia riittää. Kaada siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä. Leikkaa herneet silpuksi hiukan vinottain ja lisää muutama lusikallinen lautaselle keiton päälle. Ripottele mukaan myös tuoretta korianteria, jos haluat.

Toscanalainen papukeitto

Pavut tekevät keitosta mukavan täyttävän.

Helpossa papukeitossa on todella arkiset ainekset, mutta maidon kanssa keitetyt ja muussatut perunat tekevät siitä täyteläisen ja sakean.

  • 2–3 isoa perunaa
  • 1 dl maitoa
  • 8 dl kasvislientä
  • oliiviöljyä
  • iso sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 tölkki tai noin 400 g valkoisia papuja
  • 2 porkkanaa
  • lehtipersiljaa
  • suolaa
  • valkopipppuria

Kuori ja kuutioi perunat. Laita kattilaan perunat, maito ja 4 dl kasvislientä. Keitä noin vartti eli niin pitkään, että perunat kypsyvät. Muussaa perunat nuijalla tai haarukalla.

Laita öljy ja silputtu sipuli toiseen kattilaan ja paistele sipulia miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Lisää viipaloitu valkosipuli ja paista vielä hetki.

Lisää sipulien joukkoon kuoritut porkkanat ja loput kasvisliemestä. Anna kiehua niin pitkään, että porkkanat ovat pehmeitä. Sekoita joukkoon valkoiset pavut.

Yhdistä lopulta keittoon perunamuusi ja persilja. Lisää suolaa ja valkopippuria maun mukaan ja anna hautua vielä viitisen minuuttia.

Soppaa kannattaa keittää kerralla vähän isompikin kattilallinen, sillä se sopii hyvin myös pakastettavaksi.

Vähän jännittävämpi perunasoppa

Perunoita, porkkanoita, tomaattia, timjamia.

Melko samanlainen ohje kuin tämä on Otavan massiivisessa Vuosisadan keittokirjassa. Veljeni onnistui vuosia sitten kaivamaan yli 700-sivuisen kirjan 1 600 ohjeesta juuri tämän – kiitos siitä. Itse tuskin olisin koskaan älynnyt kokeilla varsin vaatimattoman oloista Italialaisen perunakeiton reseptiä.

  • 2 sipulia
  • 2–3 valkosipulin kynttä
  • 4–5 perunaa
  • voita tai öljyä paistamiseen
  • 3–4 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 8–10 dl kasvislientä
  • 1 tl timjamia
  • 3–4 porkkanaa
  • suolaa ja mustapippuria

Silppua sipuli ja murskaa valkosipulin kynnet. Kuori ja paloittele perunat.

Kuumenna öljy kattilassa ja paista sipuleita ja perunoita muutama minuutti öljyssä, mutta älä ruskista. Lisää tomaattisose, jauhot ja timjami sekä kaada sekaan kasvisliemi.

Keitä, kunnes ainekset ovat kypsiä, sellaiset viitisentoista minuuttia.

Survo kypsät perunat murskaksi keittoon muusinuijalla tai vispilällä.

Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi siivuiksi. Keitä ne kypsiksi niukassa vedessä (noin 3 dl) toisessa kattilassa sillä aikaa, kun perunakeitto kiehuu.

Yhdistä lopulta porkkanat keitinliemineen keittoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla, nosta pöytään leivän kanssa ja syö.

Lempeä soppa kylmäsavulohesta

Lisäsin tällä kertaa keittoon myös puolikkaan kesäkurpitsaa. Hyvin sopii!

Näitä ohjeita on varmasti yhtä monta kuin on kokkejakin, mutta tästä helposta ja nopeasta on tullut oma suosikkini. Siinä on sopivasti perinteisen kalasopan tunnelmaa, mutta kylmäsavulohi ja kerma tekevät siitä vielä vähän paremman ja täyteläisemmän. Ja mikä parasta, keitto valmistuu nopeasti.

  • öljyä tai voita
  • 5–6 isohkoa perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 8 dl vettä
  • 250 g kylmäsavulohta siivuina
  • 2 dl kermaa
  • nippu tilliä silputtuna
  • 0,5 sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria

Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Kuumenna kattilassa öljy tai voi ja pyörittele juureksia ja valkosipuleita siinä pari minuuttia.

Kaada vesi kattilaan ja keitä kasvikset kypsiksi. Siihen menee 5–10 minuuttia.

Paloittele kylmäsavulohiviipaleet. Lisää ne ja kerma kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi, mutta älä enää keitä.

Sekoita vielä keittoon tillisilppu, ota kattila pois hellalta ja anna makujen tasaantua hetki kannen alla.

Mausta keitto sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Lohessa on jo suolaa, joten sitä ei välttämättä edes tarvitse lisätä.

Soppaan voi toki sekoittaa muitakin vihanneksia. Meillä on kokeiltu niin varsiselleriä, fenkolia, kesäkurpitsaa kuin pakasteherneitäkin – mitä nyt sattuu kaapissa olemaan. Sitruunamehun lisäksi mausteeksi voi hyvin raastaa myös sitruunan kuorta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ruoka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s