Avainsana-arkisto: sinihomejuusto

Mustikoita, sinihomejuustoa, pähkinöitä

Sekoita mustikoita, paahdettuja pähkinöitä ja sinihomejuustoa salaatin ja rucolan kanssa.Sekoita mustikoita, paahdettuja pähkinöitä ja sinihomejuustoa salaatin ja rucolan kanssa.

Lempivitsi: Kaksi mummoa meni mustikkaan. Toinen ei mahtunutkaan.

Mustikkasato on kuulemma ollut tänä vuonna loistava, joten siitä riittää helposti pari hassua kupillista marjoja myös tähän salaattiin. Alkuperäisidea on taas kerran Jamie Oliverin, mutta me virittelimme hiukan.

  • noin 2 dl mustikoita
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • 0,5–1 sitruunan mehu
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • 1 kerä lehtisalaattia tai pussillinen muuta mieleistäsi salaattia
  • runsas kourallinen rucolaa
  • 100 g sinihomejuustoa
  • 80 g pekaanipähkinöitä paahdettuna & pilkottuna

Sekoita puolet mustikoista, oliiviöljy, punaviinietikka, sitruunan mehu ja sinappi kastikkeeksi tehosekoittimessa tai haarukalla murskaten pienessä kulhossa.

Revi salaatti ja rucola laakealle tarjoiluvadille. Murenna mukaan sinihomejuusto. Ripottele vadille pannulla paahdetut pekaanipähkinät ja loput kokonaiset mustikat. Mausta mustapippurilla, lusikoi kaiken päälle mustikkakastike ja tarjoile. Makeat mustikat, kirpeä homejuusto ja paahdetut pähkinät ovat täydellinen yhdistelmä.

Ps. Sitruunalla on väliä! Jos kohdalle osuu kovin äkäinen yksilö, puolen sitruunan mehu riittää kastikkeeseen. Voit myös pehmentää soosin makua sekoittamalla siihen ripauksen sokeria. Sitruunan happamuus ei saisi peittää mustikan makeaa marjaisuutta.

Mökkimetsän mustikoista syntyi herkullinen salaatti. Nyt piti ostaa kourallinen pensasmustikoita.

Ensimmäinen herkullinen salaatti syntyi mökkimetsän mustikoista. Kuvaa varten oli ostettava rasia pensasmustikoita, kun perusmarjoja ei ollut saatavilla.

 

 

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): ruoka, salaatit

Päärynäsinihomejuustopiiras

Mehevä ja tyylikäs piirakka, olkaa hyvä!

Mehevä ja tyylikäs piirakka, olkaa hyvä!

Tämän reseptin nappasimme kauan sitten Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä Mysi Lahtisen ruokapalstalta. Irti repäisty sivu on tietenkin kadonnut jonnekin, mutta piirakka on pysynyt ruokalistalla. Kutakuinkin samanlainen resepti löytyy myös ainakin Herkkujen pikkujättiläinen -leivontakirjasta.

Piirakkaan voi käyttää myös säilykepäärynöitä, mutta meidän mielestämme tuoreet ovat parempia. Osan kermasta voi korvata ranskankermalla.

Päärynän ja sinihomejuuston yhdistelmä on tyylikäs, mutta myös ruokaisan mehevä. Pöydässä voitte sitten kiistellä siitä, onko piiras lopulta suolainen vai makea.

Tuoreet päärynät ovat raikkaampia kuin säilykepäärynät, mutta jos laiskottaa, käytä purkkihedelmiä.

Tuoreet päärynät ovat raikkaampia kuin säilykepäärynät, mutta jos laiskottaa, käytä purkkihedelmiä.

Taikina:

  • 150 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl kylmää vettä

Täyte

  • 3–4 päärynää
  • 150 g sinihomejuustoa
  • 2 dl kermaa
  • 1 kananmuna
  • muskottipähkinää

Nypi rasva ja jauhot keskenään muruksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa noin tunti. Kauli levyksi ja taputtele voideltuun piirakkavuokaan.

Kuori päärynät, poista siemenkodat ja viipaloi hedelmät. Asettele ne vuokaan. Murenna sinihomejuusto ja ripottele päärynöiden päälle. Sekoita kerma ja kananmuna keskenään, ja kaada seos vuokaan. Mausta muutamalla ripauksella jauhettua muskottipähkinää.

Paista 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia.

Lado vuokaan ensin päärynät, sitten murennettu juusto ja kaada viimeseksi päälle kerma, johon olet sekoittanut kananmunan.

Lado vuokaan ensin päärynät, sitten murennettu juusto ja kaada viimeseksi päälle kerma, johon olet sekoittanut kananmunan.

pie4

Piirakka paistuu kypsäksi runsaassa puolessa tunnissa.

2 kommenttia

Kategoria(t): leivonta, ruoka