Jamie asuu meillä… No ei, mutta tämä resepti seuraa löyhästi herra Oliverin uunissa paistettujen perunoiden ohjetta. Tv-ohjelmassaan brittikokki paistoi uunipellillä samantapaisesti useita juureksia, mutta tämän ohjeen innoitus löytyy Jamie-lehden tuoreimmasta numerosta: vain perunoita, valkosipulia, voita tai oliiviöljyä, yrttejä ja muita mausteita, vähän tilanteen ja kokin mieltymysten mukaan.
Mietimme, voisiko keittämisestä ja paistamisesta jättää jonkun vaiheen väliin, mutta totesimme, että ei voi. Juuri näin perunoihin paistuu herkullisen rapea ja kullanruskea pinta ja sisus jää mehevän pehmeäksi. Valkosipulinkynsiäkään ei kannata kuoria, koska kuoren suojassa ne kypsyvät parhaiksi.
- 1,5 kg perunoita kuorittuna
- noin 50 g voita
- valkosipuli
- Maldon-suolaa
- mustapippuria
- tuoretta rosmariinia
- appelsiinin- ja sitruunankuorta
Paloittele kuoritut perunat sopiviksi, isot potut esimerkiksi neljään osaan. Keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä 6–7 minuuttia. Kaada vesi pois ja hölskytä perunoita reippaasti kannen alla, jotta niiden pinta rikkoutuu hiukan.
Kumoa perunat uunipellille ja paloittele joukkoon voita, suolaa ja mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia.
Ota perunat uunista ja litistä ne hellästi muusinuijalla, jotta saat niihin enemmän paistopintaa. Ripottele nyt mukaan kokonaiset valkosipulinkynnet, rosmariinia ja raastettua tai kuorimaveitsellä suikaloitua appelsiininkuorta. Pyöräytä ainekset sekaisin ja työnnä takaisin uuniin: anna paistua vielä puolisen tuntia.
Rosmariinin voi korvata salvialla, ja voin sijasta perunat voi paistaa oliiviöljyssä. Maustaminen appelsiininkuorella antaa tutuille juureksille tuoreen vireen, joten kannattaa testata. Jos pidät sitruksisuudesta, lisää myös sitruunankuorta.
Nyt kuorimme ruokaan perusluomuperunoita, mutta seuraavaksi kokeilemme puikulaperunoita. Saattaa tulla vieläkin parempaa.



