Avainsana-arkisto: Ottolenghi

Ottolenghin valkosipulipiirakka

Piiras paistuu kullanruskeaksi kolmessa vartissa.

Piiras paistuu kullanruskeaksi kolmessa vartissa.

Käytä kolme kokonaista valkosipulia.

Käytä kolme kokonaista valkosipulia.

Ottolenghin ohjeessa käytetään pehmeää ja kovaa vuohenjuustoa, mutta tuon kovemman voi aivan hyvin korvata esimerkiksi cheddarilla.

Ottolenghin ohjeessa käytetään pehmeää ja kovaa vuohenjuustoa, mutta tuon kovemman voi aivan hyvin korvata esimerkiksi cheddarilla.

No niin, arvoisa yleisö! Pääsemme vihdoin käsittelemään suosikkikokki Yotam Ottolengin Plenty-keittokirjaa. Kuuluisan Jerusalemin edeltäjä on lähes 300-sivuinen kasviskeittokirja, ja voi vitsi, että on kekseliäitä ja monipuolisia reseptejä kirja täynnä. Tykkään siitäkin, että kirjan ohjeet on järjestetty pääraaka-aineen mukaan: siis juurekset, sipulit, kurpitsat, tomaatit ja niin edelleen.

Olemme ehtineet testata vasta muutamia kirjan ruokia, mutta tämän valkosipulipiirakan teimme jo toisen kerran. Valkosipulien keittely ja karamellisointi kannattaa, vaikka siihen nyt muutama kymmenen minuuttia meneekin. Kynsistä tulee pullean meheviä, suorastaan hedelmäisiä. Kun ne vielä saavat muhia uunissa vuohenjuuston kanssa, ne vievät kielen mennessään.

  • 1 paketti valmista piirakkataikinaa tai itse tehty pohja vaikka tällä reseptillä
  •  3 kokonaista valkosipulia
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • 2 dl vettä
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl tuoretta rosmariinia
  • 1 rkl tuoretta timjamia
  • 120 g pehmeää vuohenjuustoa
  • 120 g kovaa vuohenjuustoa
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl creme fraichea
  • suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi.

Vuoraa piirakkavuoka voitaikinalla. Levitä sen pinnalle leivinpaperi ja sen päälle esimerkiksi haarukoita ja veitsiä pitämään taikina litteänä. Paista piirakkapohjaa 20 minuuttia. Poista ruokailuvälineet ja leivinpaperi, paista vielä kymmenisen minuuttia tai niin pitkään, että pohja on kullanruskea.

Kuori kolmen valkosipulin kynnet. Laita ne runsaan veden kanssa pieneen kattilaan ja keitä kolmisen minuuttia. Kaada kynnet siivilään ja valuta hyvin. Kuivaa kattila, lisää sen pohjalle oliiviöljy ja valkosipulit. Paista reippaalla lämmöllä kaksi minuuttia. Lisää balsamico ja vesi, kiehauta ja anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenen minuuttia.

Lisää sokeri, silputut yrtit ja ripaus suolaa. Anna kiehua keskilämmöllä vielä toiset kymmenen minuuttia tai niin pitkään, että suurin osa nesteestä on haihtunut, ja kynnet ovat tumman siirapin peitossa.

Murra molemmat vuohenjuustot paloiksi ja levitä ne kypsälle piirakkapohjalle. Lusikoi karamellisoidut valkosipulit juustojen päälle.

Vatkaa kulhossa sekaisin kananmunat ja creme fraiche sekä puoli teelusikallista suolaa ja hiukan mustapippuria. Kaada seos juustojen ja valkosipulien päälle.

Laske uunin lämpötila 160 asteeseen ja työnnä piirakka uuniin. Paista 45 minuuttia tai niin pitkään, että täyte on hyytynyt ja piiras on saanut pintaansa kauniin värin.

Anna kypsän piiraan jäähtyä hiukan. Koristele muutamalla timjamin oksalla ja tarjoa lämpimänä. Luulen, että kelpaa nirsommallekin vieraalle.

Keitä, mausta balsamicolla ja yrteillä, keitä vielä.

Keitä, mausta balsamicolla ja yrteillä, keitä vielä.

Kaada kermojen ja kananmunien seos juustojen ja valkosipulien päälle.

Kaada creme fraichen ja kananmunien seos juustojen ja valkosipulien päälle.

Piirakan voi tarjota sellaisenaan tai salaatin kanssa.

Piirakan voi tarjota sellaisenaan tai salaatin kanssa.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): leivonta, ruoka

Perunakroketit kaikilla mausteilla

Kroketteihin paistuu öljyssä rapea pinta.

Kroketteihin paistuu öljyssä rapea pinta…

...mutta sisus jää meheväksi. Syömään!

…mutta sisus jää meheväksi. Syömään!

Olen aina kavahtanut uppopaistamista. Niinhän valmistetaan vain epäterveellistä ruokaa ja öljy varmaankin syttyy palamaan ja siinä meni sitten sekä keittiö että terveys saman tien.

Kunnes törmäsin fanittamani Yotam Ottolenghin perunakoftareseptiin Guardianin nettisivuilla. Olemme askarrelleet näitä muhevia, mausteisia kroketteja nyt jo useamman kerran ja kehotan muitakin astumaan reippaasti uppopaistamisen epämukavuusalueelle. Ei se niin vaivalloista ollutkaan, ja keittiökin todennäköisemmin säästyy liekeiltä kuin palaa.

Resepti on mausteiltaan hyvinkin joustava. Yrtteinä voi käyttää muitakin kuin näitä tässä mainittuja – viimeksi silppusin sekaan myös basilikan loput. Kurkuman ja savupaprikan voi oikein hyvin jättää pois. Luulisin, että allergikot voivat korvata mantelilastut krouveilla korppujauhoilla.

  • noin 500 g perunoita (6–8 keskikokoista)
  • 30 g voita
  • yhteensä 2–2,5 dl tilliä, lehtipersiljaa, ruohosipulia ja korianteria silputtuna
  • 1 vihreä chili silputtuna
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 0,5 tl savupaprikaa
  • 100 g fetajuustoa
  • 0,5 tl sokeria
  • suolaa
  • kourallinen vehnäjauhoja
  • 1–2 kananmunaa
  • 100 g mantelilastuja
  • 2 tl korianterinsiemeniä
  • 1 tl jeeransiemeniä
  • 2–3 rkl seesaminsiemeniä
  • öljyä paistamiseen

Pese perunat ja laita ne paistumaan 200-asteiseen uuniin noin tunniksi. Anna jäähtyä hetki, kuori ja paloittele kulhoon. Murskaa perunat voin kanssa karkeaksi muusiksi. Lisää yrtit, feta ja mausteet. Sekoita ja tarkista maku.

Pyörittele massasta kymmenkunta koftaa ojennukseen leivinpaperille.

Paahda korianterin- ja jeeransiemeniä hetki pannulla ja murskaa ne. Sekoita mantelilastut, seesaminsiemenet ja mausteet keskenään.

Kata työpöydälle kolme lautasta. Levitä ensimmäiselle vehnäjauhoja, toiselle vatkatut kananmunat ja kolmannelle juuri tekemäsi maustesekoitus. Kieritä koftat yksi kerrallaan ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja viimeiseksi manteleiden ja mausteiden sekoituksessa. Siirrä takaisin leivinpaperille.

Kaada ruokaöljyä pieneen kattilaan noin 4 sentin korkeudelta eli nelisen desilitraa – riippuen kattilan koosta. Kuumenna öljy. Laske kuumaan kylpyyn kaksi tai kolme koftaa kerrallaan. Anna paistua pari minuuttia per puoli, eli kunnes pinta on rapea ja kullanruskea. Nosta hetkeksi talouspaperille, joka imee mukavasti ylimääräisen öljyn.

Syö kuumat ihanuudet sitruunan tai jogurttisen dippikastikkeen kanssa alkuruokana tai pääruoan lisukkeena.

Aloita tästä. Perunat kypsyvät uunissa tunnissa.

Aloita tästä. Perunat kypsyvät uunissa tunnissa.

Sekoita perunoihin voi, feta, yrtit ja muut mausteet.

Sekoita perunoihin voi, feta, yrtit ja muut mausteet.

Kieritä perunapötköille maukas pinta: ensi jauhot, sitten kananmuna, lopuksi manteli- ja mausteseos.

Kieritä perunapötköille maukas pinta: ensin jauhot, sitten kananmuna, lopuksi manteli- ja mausteseos.

2 kommenttia

Kategoria(t): ruoka

Kukkakaalia Jerusalemista

Jerusalem on tarkoitettu kovaan käyttöön keittiössä: kannet on muovitettu.

Jerusalem on tarkoitettu kovaan käyttöön keittiössä: kannet on muovitettu.

Se on täydellinen keittokirja. Siitä haluaisi välittömästi kokeilla jokaikistä reseptiä, mutta jää kuitenkin vielä lukemaan seuraavankin tarinan: hummus-sodista, gruusialaisista, kosher-säännöistä, manteleista.

Jerusalem-keittokirja on ollut valtava ilmiö Atlantin tuolla puolen, enkä yhtään ihmettele. Sen suosiota on analysoitu osuvasti New York Timesissa, joten minä en siihen enää ryhdy. Olen vain samaa mieltä, ja koukussa. Kirja on hirveän sympaattinen, ja reseptien lisäksi lukija tulee puolivahingossa nauttineeksi mahtavan annoksen Lähi-idän ruokakulttuuria ja historiaa.

Lukemisen lomassa sain vähän kokattuakin. Ruokapöydässä toistelimme hölmistyneinä vain yhtä asiaa: ”Onpa hyvää! Miten tää voi olla näin hyvää?” Kokeilkaa vaikka!

Kukkakaalia ja mausteita. Turha kai sanoa, että mitään ei jäänyt jäljelle.

Kukkakaalia ja mausteita. Turha kai sanoa, että mitään ei jäänyt jäljelle.

Paahdettua kukkakaalia & hasselpähkinöitä

  • 1 iso kukkakaali osiin purettuna
  • 5 rkl oliiviöljyä
  • 1 sellerin varsi vinottain viipaloituna
  • 5 rkl hasselpähkinöitä (tai manteleita)
  • kourallinen lehtipersiljaa
  • puolikkaan granaattiomenan siemenet
  • 1/2 tl kanelia
  • 1/2 tl maustepippuria
  • 1 rkl sherry- tai omenaviinietikkaa
  • 1 1/2 rkl vaahterasiirappia
  • suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.

Sekoita kulhossa kukkakaalin kukinnot, 3 rkl oliiviöljyä, ripaus suolaa ja mustapippuria. Levitä kukkakaalit leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda uunin yläosassa 25–35 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Kumoa ne kulhoon jäähtymään.

Paahda hasselpähkinät tai mantelit pannulla. Silppua niitä krouvisti ja lisää kukkakaalien seuraksi. Sekoita joukkoon loputkin ainekset, mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile huoneenlämpöisenä.

 

4 kommenttia

Kategoria(t): kirjat, ruoka, salaatit