
Tuoretta ja tuoksuvaa salviaa koko rahan edestä – pähkinät ja sitruuna pärjäävät hyvin voimakkaan yrtin seurassa.
Pastaa salvian ja voin kanssa on kelpo klassikko, mutta pihassamme kasvaa muhkea, jo monen talven pakkaset kestänyt salviapuska, josta riittää kosolti tuoksuvia lehtiä muihinkin ruokiin.
Voimakkaan aromikas salvia ei ihan kaikkeen sovi. Tässä Ottolenghin Plenty more -kirjasta bongatusta pastassa se saa kuitenkin loistaa täysillä pähkinöiden ja sitruunan rinnalla. Helppo ja maukas pasta, jota olemmekin tänä syksynä tehneet melkeinpä kerran viikossa.
Näistä aineksista kokkaat pastan kahdelle:
- 1 dl saksanpähkinöitä
- 3 rkl voita
- 10 isoa tai 20 pientä salvian lehteä
- yhden sitruunan kuori raastettuna
- 3 rkl kuohukermaa
- 300 g tagliatellea tai muuta nauhapastaa
- parmesaanilastuja maun mukaan
- lehtipersiljaa silputtuna
- 2–3 rkl sitruunamehua
- suolaa ja mustapippuria
Murra saksanpähkinöiden puolikkaat pienemmiksi ja paahda ne joko uunissa tai kuivalla, kuumalla paistinpannulla. Siirrä ne syrjään odottamaan.
Sulata voi paistinpannulla ja anna sen kiehua minuutin verran. Ripottele sekaan karkeiksi silputut salvian lehdet ja paista lempeästi keskilämmöllä parisen minuuttia. Varo, etteivät lehdet kärvenny!
Lisää sitruunan kuoriraaste, kerma sekä suolaa ja reilusti mustapippuria. Sekoita ja anna kastikkeen kiehua hetki – muutama sekunti riittää.
Keitä mieleisesi pasta väljässä vedessä pakkauksen ohjeiden mukaan. Valuta, mutta säästä muutama lusikallinen keitinvettä. Jos kastike on ehtinyt jäähtyä, lämmitä se ja lisää sekaan hiukan pastan keitinvettä, jos soosi kaipaa notkistusta.
Sekoita kulhossa pasta, salviakastike, pähkinät, parmesaani ja lehtipersilja. Mausta lopuksi sitruunamehulla ja syö heti.
näyttääpä ja kuulostaapa hyvältä!
Tää on hyvä, ja lisäksi helppo kuin mikä! Edellytys tietysti on, että tykkää salvian ärhäkästä mausta.