Ostin viikonvaihteessa lähiruokahappeningista pussillisen pieniä ja sieviä hämäläisiä kukkakaaleja – eurolla. Niistä tuli aivan mahtava pieni muusi, jonka söimme grillissä paistetun hauen kanssa. Ranskattaren eivät liho -keittokirjassa muusia nimitetään kukkakaalipyreeksi, ja sama se. Kirjassa on ihan näppäriä reseptejä, mutta en hirveästi välitä ajatella sen enempää lihomista kuin laihtumistakaan kokatessani. Nyt tehdään kuitenkin näin, että otetaan
- noin 6 dl kasvislientä
- 1–1,5 litraa kukkakaalia pilkottuna
- 2 rkl suolatonta voita
- 2 rkl smetanaa tai tuorejuustoa
- 1–2 rkl raastettua parmesaania
- suolaa ja pippuria
Kiehauta kasvisliemi. Lisää kukkakaali, pane kansi päälle ja keitä runsas 10 minuuttia, kunnes kaali on kypsää.
Säästä pari desiä keitinvettä. Soseuta kukkakaalit tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon sen verran keitinvettä, että saat sileää sosetta. Aloita varovasti, sillä puoli desiä voi riittää. Lisää voi, smetana, parmesaani sekä suola ja pippuri. Tarjoa kuumana esimerkiksi paistetun kalan kanssa.
Mikään ei tietenkään voita oikeaa perunamuusia, mutta tämä on hauska vaihtoehto. Se valmistuu nopeasti ja on kyllä selvästi perunamuusia kevyempi. Kaikkien muusien kanssa voi sitten kuunnella tämän biisin Eppu Normaalin esikoislevyltä.
Kokki ja ravintoloitsija Arto Rastas opetti Läheltä hyvää -tapahtumassa Tampereen Ahlmanilla lauantaina kalan fileointia. Jos kiinnostaa, videon sessiosta voi katsoa Aamulehden sivuilta täältä.
Meillä kalat käsittelee melkein poikkeuksetta Juha, ja se on vain hyvä asia.
Hei, olipa mukava löytää sämpylätaikinan kohoamista odotellessa uusi, herkullinen blogi!
Kiitos! Ollaan aika noviiseja täällä blogosfäärissä. Hauskaa, jos jaksoit lukea 🙂